Digitoday

Valikko

Facebook tekee ärsyttävien ystävien piilottamisesta helppoa

Facebook aikoo antaa käyttäjilleen enemmän mahdollisuuksia uutissivuston hallintaan. Epämiellyttävät päivittäjät saa pian piiloon nykyistä helpommin.
Facebookissa ei seurata vain kavereita, ja jotkut uutisvirrassa näkyvistä päivittäjistä voivat alkaa syystä tai toisesta ärsyttää. Tai sitten seurattavia päivityksiä on muuten vain liikaa.

Facebook on tuomassa uusia työkaluja, joilla uutisvirrassa näkyvien päivitysten määrää voi vähentää entistä helpommin. Osalla käyttäjistä toiminnot ovat jo käytössä, toisille ne tulevat lähiaikoina.

Uutissivu saa oman asetussivunsa, josta näkee yhteenvedon viime viikon ahkerammista Facebook-päivittäjistä. Samalta sivulta voi lopettaa näiden henkilöiden, ryhmien tai julkaisujen seuraamisen. Sivulta näkee myös, keiden seuraamisen on päättänyt lopettaa jo aiemmin, ja seuraajaksi palaaminen onnistuu yksinkertaisesti.

Päivitysten oikeassa yläkulmassa näkyvän pienen nuolen alta aukeaa valikko, josta on voinut piilottaa päivityksen. Valikkoon on tulossa uusi kohta, jossa käyttäjä voi valita haluavansa jatkossa nähdä vähemmän julkaisuja päivityksen tekijältä.

Facebookin tekemät muutokset koskevat sekä palvelun puhelinsovelluksia että tietokoneilla käytettäviä verkkosivuja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    2. 2

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

    5. 5

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    6. 6

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    7. 7

      Poliisi: Sarjahukuttajasta tulleiden vihjeiden perusteella tehty kaksi kotietsintää – ”Ihmisiä on kummastuttanut...”

    8. 8

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    2. 2

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

    5. 5

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    6. Näytä lisää