Digitoday

Valikko

Nettikiristäjillä hurjat voitot – tuotto 1500 prosenttia kuukaudessa

Verkkorikollisuus
Kiristysohjelmien määrä on kaksinkertaistunut lyhyessä ajassa.
Nettirikolliset voivat päästä käsiksi hurjiin tuottoihin kiristysohjelmilla, kertoo tietoturvayhtiö Trustwaven selvitys. Asiasta kirjoittaa BBC.

Yhtiön selvityksen mukaan kiristysohjelmien valmistamiseen käytettävät työkalut ja ohjelman levittäminen maksaa vain 5200 euroa. Niillä voi päästä käsiksi jopa 80 000 euron kuukausituottoihin.

Tietokoneelle tai puhelimeen päästyään kiristysohjelmat salakirjoittavat laitteella olevat tärkeät tiedostot ottaen ne ”panttivangeiksi”. Tämän jälkeen omistajalta vaaditaan lunnaita tietojen palauttamiseksi – usein virtuaalivaluutan muodossa.

Tietoturvayhtiö Intel Securityn lukujen perusteella kiristysohjelmien määrä on kaksinkertaistunut vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.

Kiristäjä tarvitsee kolme asiaa onnistuakseen: kiristysohjelman, sen levityskanavan sekä uhrit. Kaikkia näitä on ostettavissa pimeiltä nettifoorumeilta: työkaluja ohjelman tekemiseksi, murretuista nettipalveluista saatuja ihmisten yhteystietoja sekä esimerkiksi sähköpostikampanja haitakkeen levittämiseksi.

Trustwaven mukaan kiristäjä pääsisi 80 000 euron kuukausituloille, jos hän ostaisi 20 000 ihmisen postituslistan, onnistuisi levittämään haittaohjelman joka kymmenennelle koneelle ja puoli prosenttia uhreista maksaisi 270 euroa. Lopputuloksena olisi yli 1500 prosentin tuotto investoinnille.

Asiaa BBC:lle kommentoineen F-Securen Mikko Hyppösen mukaan kiristysbisneksessä on meneillään kova taistelu markkinaosuuksista. Kiristäjät yrittävät profiloitua ”luotettavaksi” jopa antamalla teknistä tukea tiedostojen palauttamiseksi sen jälkeen, kun lunnaat on maksettu.

Paras tapa suojautua kiristysohjelmilta on tiedostojen säännöllinen varmuuskopiointi. Hyppösen mukaan lunnaita ei pitäisi maksaa, ellei ole ”aivan pakko”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    6. 6

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    7. 7

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Suosikkinäyttelijä Antti Holman täyskäännös: ”Tajusin, että kuolen kolmekymppisenä, jos en lopeta tupakoimista ja juomista”

    10. 10

      Teollisuusrakennus palaa Pälkäneellä – yksi ihminen kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    6. Näytä lisää