Digitoday

Valikko

Operaattorin kysely: Tämä on lapselle oikea aika saada älypuhelin

Lapset ja puhelimet
Suurin osa ala-asteikäisistä lapsista käyttää WhatsAppia ja YouTubea.
Teleoperaattori DNA:n kyselyn mukaan kahdeksalla kymmenestä koulunsa aloittavasta lapsesta on on oma puhelin.

Kouluun meno vaikuttaa kyselyn perusteella puhelimen hankkimisen rajapyykiltä, sillä kuusivuotiaiden keskuudessa oma puhelin on vain noin joka neljännellä lapsella.

Älypuhelimet ovat lyöneet itsensä läpi jo ensimmäisenä puhelimena, sillä kolmella neljästä kahdeksanvuotiaasta on älypuhelin.

Operaattorin kyselyn mukaan ala-asteikäisten vanhempien mielestä sopiva ikä ensimmäiselle puhelimelle on 6–7 vuotta. Älypuhelin sopii vanhempien mielestä 8-vuotiaalle.

Viestintäpalveluiden käytön ikärajaksi koettiin sopivan 10 vuotta ja sosiaalisen median 12.

– Hyvin yleinen kuvio on, että lapselle hankitaan ensimmäinen puhelin koulua varten ja sen käyttöä harjoitellaan yhdessä. Yhä useammin ensimmäinen puhelin on älypuhelin, jolloin sen hankkimiseen liittyy myös netin käytön pelisääntöjen opettelu, sanoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko tiedotteessa.

Yleisin vanhempien asettama rajoite puhelimen käytölle on aikaraja. Myös netin käyttöä ja sovellusten lataamista säädellään.

Ala-asteikäisistä kolme neljästä käyttää puhelinta pelaamiseen ja WhatsApp-viestintään. Kaksi kolmesta käyttää YouTubea.

Sosiaalisista medioista suosituin oli Instagram. Toisena tulee Facebook.

Operaattorin selvitys toteutettiin nettikyselynä ja siihen vastasi 2166 esikoulu- ja ala-asteikäisen lapsen vanhempaa tai huoltajaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Poliisi tutkii ravihevosten kuolemaa Ruotsin-laivalla – toinen tammoista Jaajo Linnonmaan firman

    6. 6

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    7. 7

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    8. 8

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Tradenomien palkka 3533 e/kk – miehillä hurja ero naisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    10. 10

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Poliisi tutkii ravihevosten kuolemaa Ruotsin-laivalla – toinen tammoista Jaajo Linnonmaan firman

    6. Näytä lisää