Digitoday

Valikko

Pettäjäpalvelun käyttäjien painajainen: Murtautujilla hallussaan myös alastonkuvat

Tietomurto
Murtautujat sanovat pitävänsä hallussaan kaikkiaan 300 gigatavua Ashley Madisonilta vietyä tietoa.
Syrjähyppypalvelu Ashley Madisonin ja sen käyttäjien painajainen pahenee. Palvelun murtaneet hakkerit ovat julkistaneet lisää tietoja sivuston sisällöstä. Käyttäjätietojen lisäksi verkkoon on vuodettu yhtiön sisäisiä tietoja.

Samalla murtautujat kertoivat, että heillä on hallussaan käyttäjien intiimikuvat ja -keskustelut.

Vice-sivuston Motherboard keskusteli Impact Teamiksi itseään kutsuvien murtautujien kanssa. Keskustelukumppanit varmistivat aitoutensa käyttämällä samaa digitaalista allekirjoitusta kuin mikä vuodetuissa tietopaketeissa oli.

Murtautujat sanoivat työskennelleensä kovasti päästäkseen sisään Ashley Madisonin omistaman Avid Life Median järjestelmiin ja tarkkailleensa yhtiön toimintaa pitkään. Mutta kun järjestelmä oli murrettu, heillä oli vapaat kädet sen sisällä. Järjestelmän sisäistä turvallisuutta ei käytännössä ollut.

Kaikkiaan varastettua tietoa on 300 gigatavua. Tähän mennessä sitä on julkaistu muutamia kymmeniä gigatavuja.

Toistaiseksi julkaisemattomaan materiaaliin kuuluvat muun muassa työntekijöiden sähköpostit, käyttäjien intiimikeskustelut sekä kymmenet tuhannet kuvat. Murtautujien mukaan kolmannes kuvista on käyttäjien intiimialueista.

Heillä ei ole kuitenkaan omien sanojensa mukaan aikomuksia julkaista näitä kuvia.

Väite on uskottava, koska aikaisemmat paljastukset ovat osoittaneet, että murtautujilla on ollut äärimmäisen laaja pääsy sivuston tietoihin. Niihin ovat kuuluneet käyttäjätietojen lisäksi muun muassa organisaatiokaaviot sekä sivuston ohjelmakoodi.

Murtautujat sanoivat Ashley Madisonin tekevän vuosittain 100 miljoonaa dollaria rahaa ”petoksen keinoin”. Tästä on todisteena muun muassa se, että palvelu on säilyttänyt käyttäjiensä luottokorttitiedot, vaikka se on väittänyt muuta.

Impact Team vertaa Ashley Madisionia asiakkaitaan hyväksikäyttävään huumekauppiaaseen ja sanoo tehneensä murron estääkseen ”seuraavaa 60 miljoonaa käyttäjää” liittymästä mukaan.
  • yksityisyys

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

    3. 3

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    4. 4

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    5. 5

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    8. 8

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    9. 9

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    10. 10

      Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppimällä ikkunoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

    3. 3

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    4. 4

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    5. 5

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    6. Näytä lisää