Digitoday

Valikko

Windows 10 saattaa olla jo koneellasi - vaikka et edes haluaisi

Microsoft
Microsoft on ladannut Windows 10 -käyttöjärjestelmän asennustietoja käyttäjien tietokoneisiin, vaikka käyttäjä ei olisi ilmoittanut haluavansa päivitystä.
Microsoft aloitti uuden Windows 10 -käyttöjärjestelmän jakelun heinäkuun lopussa. Aluksi asennusmahdollisuutta tarjottiin vain etukäteen ilmoittautuneille. Nyt asennustiedostoja on käyttäjien tietämättä ladattu myös niille, jotka eivät edes halua uutta käyttöjärjestelmää, kertoo brittiläinen The Inquirer -verkkolehti.

Asennustiedostot ovat ilmestyneet $Windows.~BT-nimiseen piilokansioon ja vievät 3,5–6 gigatavua levytilaa. Lisäksi Windows Updaten lokitiedostoissa näkyy epäonnistuneita asennusyrityksiä.

Microsoft on vahvistanut asian The Inquirerille.

– Autamme käyttäjiä, jotka saavat automaattisia Windows-päivityksiä, valmistautumaan Windows 10 -päivitykseen lataamalla valmiiksi päivityksessä tarvittavat tiedostot, kertoi Microsoft.

– Kun lataus on valmis, asiakasta kehotetaan päivittämään.

The Inquirerin haastattelema mies kertoi dsl-yhteytensä olleen "tukossa" noin kuukauden ajan pyytämättä ja yllättäen ladattujen päivitystiedostojen takia.

Asiaan liittyy vielä monta avointa kysymystä: Ladataanko asennustiedostot myös mobiiliyhteyden yli tai silloin, jos käytössä on ahdas ssd-levy? Ovatko tilaa vievät asennustiedostot poistettavissa, jos käyttäjä ei halua Windows 10:tä?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    6. 6

      Silminnäkijä Imatralta Ilta-Sanomille: ”Rikospoliisin teknikot tutkivat henkilöautoa”

    7. 7

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    8. 8

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    9. 9

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    10. 10

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    6. Näytä lisää