Digitoday

Valikko

Käyttivätkö terroristit Playstationia viestintään?

Pariisin iskut
Terroristien epäillään käyttäneen Sonyn Playstation 4 -pelikonsolin puhelutoimintoja Pariisin iskujen suunnitteluun ja tekijöiden värväämiseen. Tietoturvatutkija Graham Cluley epäilee väitteitä.
Pariisin terrori-iskuja tutkivat viranomaiset ovat löytäneet ainakin yhden Sony Playstation 4 -pelikonsolin Belgiassa pidätetyltä mieheltä, jota epäillään osallisuudesta iskuihin. Terroristit ovat saattaneet käyttää Playstation 4:n pelien puhekeskustelutoimintoa tekojensa suunnitteluun, uutisoivat muun muassa brittilehdet The Telegraph, Mirror ja Daily Mail.

Yhtenä lehtien käyttämänä perusteluna on Belgian sisäministerin Jan Jambonin viime viikolla antama haastattelu, jossa tämä väittää terroristien värväävän uusia jäseniä juuri Playstation 4:n avulla. Hänen mukaansa viranomaisten on vaikeampi valvoa Playstation 4:n keskusteluja kuin esimerkiksi WhatsApp-viestintää.

Tietoturvatutkija Graham Cluley kehottaa blogissaan kuitenkin vielä pistämään jäitä hattuun. Hänen mukaansa on toki mahdollista, että terroristit suunnittelivat tekojaan Playstation 4:n välityksellä, mutta toisaalta vastaavia helposti saatavilla olevia välineitä on muitakin.

Tyypillisin tapa olisi viestiä esimerkiksi salatuilla sähköposteilla.

Jos taas terroristit olisivat halunneet hämätä poliiseja viestimällä pelien avulla, olisi tarjolla ollut helpompiakin vaihtoehtoja kuin Playstation 4 -konsoli, Cluley sanoo. Viestiminen onnistuisi esimerkiksi useilla ilmaisilla shakkisovelluksilla, kunhan vaan terroristit sopisivat yhteisestä pelistä. Jos shakki ei kiinnosta, voi viestejä välittää esimerkiksi suositun Draw Something -pelin ja sovelluksen avulla.

Cluleyn mukaan pidätetyllä saattoi olla Playstation 4 siitä yksinkertaisesta syystä, että se on markkinoiden ostetuin pelikonsoli.

Pariisi fakta, maanantai

Jihadistijärjestö Isis teki myöhään perjantai-iltana Pariisissa useita terrori-iskuja. Kuolonuhrien lukumäärä oli maanantaiaamuna 129. Haavoittuneiden määräksi on kerrottu 349. Heistä tehohoidossa oli sunnuntai-iltana 42.

Ulkoministeriön tietojen mukaan uhrien joukossa ei ole suomalaisia.

Seitsemän terroristia kuoli iskujen yhteydessä.

Iskuihin osallistuneen Salah Abdeslamin kerrotaan paenneen Ranskasta Belgiaan. Abdeslamin kahden veljen kerrotaan myös olleen mukana iskuissa. Ibramihin, 31, tiedetään räjäyttäneen itsensä Comptoir Voltaire -kahvilan ulkopuolella. Kolmas veli Mohamed on pidätetty Belgiassa.

Toistaiseksi tiedetään, että terrori-iskun tekijöistä yksi oli Belgiassa asuva ranskalaismies, kahdella taas oli mukanaan Syyrian passit. Heidän epäillään tulleen Eurooppaan turvapaikanhakijoina.

Heidän ja kolmen tunnistetun veljeksen lisäksi yhden terroristeista tiedetään olevan 20-vuotias belgialainen Bilal Hadfi. Hän on viettänyt aikaa Syyriassa ennen paluutaan Eurooppaan. Hadfi räjäytti räjähdeliivinsä Stade de France -stadionilla.

Stadionilta kerrotaan löytyneen myös syyrialainen passi, joka kuului 25-vuotiaalle, Ahmed Almuhamed -nimiselle miehelle.

Ranskalaisen tv-kanava BFMTV:n mukaan yksi hyökkääjistä oli Pariisissa vuonna 1987 syntynyt Samy. Hänen kerrotaan olleen kotoisin Pariisin pohjoisosassa sijaitsevasta Bobignysta, jossa poliisi on tehnyt ratsioita maanantaiaamuna. Samy kuoli hyökkäyksen yhteydessä.

Ranskan poliisi on tehnyt yöllä yli 150 ratsiaa eri puolilla maata, kertoo pääministeri Manuel Valls. Viranomaislähteiden mukaan ratsioita on tehty ainakin Pariisin lähettyvillä Bobignyssa sekä Lyonin kaupungissa. Lyonissa poliisin kerrotaan pidättäneen viisi ihmistä ja takavarikoineen useita aseita.

Ratsioita on tehty myös Toulousessa, vahvistetaan paikallisen syyttäjän toimistosta. Ranskalaislehden mukaan myös Grenoblessa on pidätetty useita ihmisiä ja takavarikoitu aseita.

Iskujen vuoksi Ranskaan on julistettu hätätila ja rajavalvontaa on tiukennettu.
  • Pariisin iskut

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. 6

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    7. 7

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    8. 8

      Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi MM-mitalisauma Lahdessa

    9. 9

      Norjalaisurheilijat kasvomaskit päällä MM-Lahteen: ”Nämä ovat vainoharhaisuuden MM-kisat”

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. Näytä lisää