Digitoday

Valikko

Facebook-huijareilla uusi ovela kikka kiertää virustutkat? ”En ole ennen nähnyt käytettävän”

Tietoturva
Haittaohjelmia ja muita huijauksia Facebookissa jakelevat huijarit ovat ilmeisesti kehittäneet uuden keinon vältellä verkkopalvelun tietosuojaa.
Facebookissa haittaohjelmia ja muita huijauksia levittävillä ovat saattaneet kehittää uuden keinon välttää palvelun tietoturvamenetelmät. Eräs Ilta-Sanomien lukija on havainnut uudenlaista epäilyttävää toimintaa ystävänsä Facebook-sivulla.

Facebook ilmoitti ystävän perustaneen uuden Facebook-ryhmän, jossa on julkaistu toistakymmentä linkkiä. Ryhmään oli merkitty myös kymmenen käyttäjän ystävää. Ryhmä vaikutti olevan julkinen, mutta sitä ei kuitenkaan pystynyt löytämään Facebookin haulla.

– Ryhmiä voidaan varmaan käyttää näin, mutta en ole ennen nähnyt käytettävän, sanoo tietoturva-asiantuntija Sean Sullivan F-Securesta.

– Tämä vaikuttaa luonnolliselta evoluutiolta aiempiin menetelmiin.

Esimerkiksi aiemmin tällä viikolla Facebookissa levitettiin käyttäjien nimissä esimerkiksi pornoon viittaavia videolinkkejä, joiden yhteyteen oli merkitty käyttäjien ystäviä. Tarkoituksena on saada videolinkki näkyviin mukaan linkitettyjen ystävien omille Facebook-sivuille, ja sitä kautta laajemmin näiden ystäville.

Huijauksia huijauksien perään

F-Secure on yksi tietoturvayhtiöistä, jotka toimittavat Facebookille ratkaisuja, joiden tarkoituksena on muun muassa estää haitallisten ohjelmien leviäminen.

– Tietoturvamenetelmät perustuvat usein tietyn kaavan tunnistamiseen, kertoo Sullivan.

– Me ja muut yhtiöt pyrimme estämään haittalinkkien levittämistä, ja huijarit koettavat keksiä uusia keinoja.

Vuosia sitten Facebook-huijauksia levitettiin paljon julkisina päivityksinä, jolloin ne levisivät nopeasti laajalle. Facebookin käyttämät turvamenetelmät pystyvät kuitenkin varsin nopeasti tunnistamaan julkisesti huijauslinkit. Viimeaikaisia keinoja on ollut haittalinkkien levittäminen rajatummalle joukolle esimerkiksi merkitsemällä heidän nimensä videoon – ja nyt ilmeisesti uuteen Facebook-ryhmään.

– Vaikuttaa siltä, että huijarit ovat onnistuneet kaappaamaan käyttäjän salasanan ja toimivat sen avulla, Sullivan arvioi.

Ryhmässä julkaistujen linkkien osoitteet eivät muistuta mitään tunnettua palvelua, mutta ne näyttivät johtavan Youtube-palveluun, tosin poistettuihin videoihin.

– Joskus tällaiset linkit vievätkin aivan luvallisiin YouTube-videoihin, Sullivan selittää.

– Huijarit voivat ohjata käyttäjän Youtubeen esimerkiksi jos he jostain syystä arvioivat, että klikkaaja voisi olla tietoturvatutkija tai muuten suojattu. Näin he pyrkivät välttämään paljastumista.

Sullivanin mukaan huijauslinkkejä seuranneet eivät välttämättä itse saa haittaohjelmaa, vaan heiltä yritetään urkkia tietoja esimerkiksi erilaisilla kyselyillä. Näitä tietoja voidaan sitten käyttää hyväksi esimerkiksi tietomurroissa tai verkkokaupassa.

Toimi näin, jos tililläsi on käyty

Jos huomaat Facebook-tililläsi epämääräisiä linkkejä tai muuta vierasta toimintaa, toimi näin.

- Mene Facebookiin ja poista omalta seinältäsi kaikki viruksen tai tunkeutujan tekemät julkaisut. Pääset omalle seinällesi klikkaamalla omaa kuvaasi Facebook-sovelluksessa tai Facebookin selainversiossa.

- Vaihda Facebook-salasanasi.

- Varoita kavereitasi, jotka haittaohjelma merkitsi julkaisuusi.

- Jos olet käyttänyt Facebookia tietokoneella, tee sillä virustarkistus. Jos koneellasi ei ole virustutkaa, käytä esimerkiksi F-Securen Online Scanneria.

Jos näet kaverisi nimissä jaettavan Facebook-virusta, anna hänelle yllä olevat ohjeet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Snookertähden turnaus päättyi julmasti – ”Kamalin mahdollinen tapa hävitä”

    8. 8

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    9. 9

      Mikä on Juhani Tammisen tulevaisuus tv:n kiekkoasiantuntijana? ”Värikkäät persoonat jakavat mielipiteet”

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    10. 10

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    6. Näytä lisää