Digitoday

Valikko

Windows 97 viivästyy

Microsoft on ilmoittanut että sen WWW-selaimen, Internet Explorer 4.0:n (IE 4.0) viivästyminen myöhästyttää myös Windows 97 -käyttöjärjestelmän beetaversion liikkeelle laskua noin kuukaudella. Memphis-koodinimellä kulkeva käyttöjärjestelmä käyttää IE 4.0:aa voimakkaasti työpöydän sekä Intermet- ja intranet-tekniikan liittämiseen toisiinsa.

Yhtiön alkuperäisissä suunnitelmissa oli aloittaa Memphiksen beetatestaus 6000 käyttäjän joukolla vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. IE 4.0:ssa olevien virheidenja turvallisuusongelmien takia testaus pyritään aloittamaan toisella neljänneksellä.

Microsoft on ilmoittanut tietokoneiden valmistajille että Memphis on valmis viimeistään tämän vuoden joulukuussa. Näin ollen kuluttajille asti ohjelma pääsisi vasta ensi vuonna, jolloin nimenä olisi todennäköisesti Windows 98. Ohjelman julkaisu riippuu kuitenkin vahvasti beetatestauksen tuloksista.

Microsoft julkisti ensimmäisen version Memphiksestä viime vuoden joulukuussa. Siinä ei kuitenkaan ollut mukana työpyötäintegraatiota, jota kutsutaan aktiiviseksi työpöydäksi (Active Desktop). Yhtiön ylimmän johdon mukaan Memphiksen ja Windows NT 5.0 -käyttöjärjestelmän julkaisu yritetään saada samanaikaiseksi eikä se tapahdu kuin aikaisintaan vuoden 1997 lopulla.

Uuteen käyttöjärjestelmään on tulossa tuki muun muassa Universal Serial Bus eli USB-liitännöille sekä Digital Video Disc eli DVD-tekniikalle, jonka arvellaan aikanaan syrjäyttävän CD-ROM-tekniikan. Samoin käyttöjärjestelmän ominaisuuksia lähiverkkokäytössä parannetaan, sillä verkon ylläpitäjä voi esimerkiksi avata suljetun tietokoneen toimenpiteitä varten lähiverkon kautta.

Microsoftin Internet Explorer selaimeen on tulossa päivitysversio 3.02 turvallisuusaukkojen poistamiseksi. Kyseinen versio on parhaillaan beetatestauksessa. Internet Explorer 4.0:n lopullisen version pitäisi ilmestyä vuoden puolivälissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    4. 4

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. 6

      Poikkeuksellinen sotilasrikos Kainuussa – varusmies tarrasi toisen kaulaan ja uhkasi tappaa

    7. 7

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    8. 8

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    9. 9

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    10. 10

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    4. 4

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. Näytä lisää