Digitoday

Valikko

EU hyväksyi MCI:n kaupan

Euroopan Komissio vahvisti hyväksyneensä MCI Communicationin ja WorldComin yhdistymisen sillä edellytyksellä, että MCI myy Internet-liiketoimintansa. Euroopan yhteisön hyväksyntää on pidetty vain muodollisuutena sen jälkeen, kun MCI ja WorldCom sopivat aikaisemmin päällekkäisten liiketoimintojen karsimisesta.

"MCI ei ole enää ongelma. EU:n komission 20-jäseninen työryhmä hyväksyi kaupan keskiviikkona viikoittaisessa kokouksessaan", sanoi EU:n kilpailuviranomainen Karel Van Miert.

EU:n sääntöjen mukaan kauppojen vaikutuksen 15 maan blokkiin tutkitaan ja kilpailuviranomainen voi vaatia muutoksia tai kaataa kaupat veto-oikeudella, jos niiden katsotaan haittaavan eurooppalaista kilpailua.

MCI ja WorldCom ovat toiseksi ja neljänneksi suurimmat kaukopuhelupalvelujen myyjät Yhdysvalloissa. Van Miert painottaa että EU:n viranomaiset ovat tehneet läheistä yhteistyötä Yhdysvaltain oikeusministeriön kanssa, joka myös on kiinnostunut aiotun kaupan seurauksista.

MCI:lle EU:n päätös oli tervetullut ja nyt se odottaa lähiaikoina Yhdysvaltain oikeusministeriön hyväksyntää. MCI toivoo voivansa päättää kaupan tämän kesän aikana. Se tarvitsee vielä Liittovaltion Viestintäkomission (Federal Communications Commission) hyväksynnän.

MCI ilmoitti toukokuussa, että se voisi myydä Internet-palvelunsa brittiläiselle Cable&Wireless yhtiölle 625 miljoonan dollarin (3,45 miljardia markkaa) hinnalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Suomi kiinni MM-finaalipaikassa!

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    7. 7

      Suomen Kuvalehti: Yle muutti päälliköidensä tehtäviä Sipilä-jupakan takia

    8. 8

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    9. 9

      Tältä näyttää sisältä espoolainen metroasema, jonne ei tule yhtään metrojunaa eikä matkustajaa – katso video

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Suomi kiinni MM-finaalipaikassa!

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. Näytä lisää