Digitoday

Valikko

Inet suosituin kotiliittymä

Taloustutkimuksen tällä viikolla julkaistavan tutkimuksen mukaan Soneran Inet-liittymillä on 40 prosentin markkinaosuus kotikäytössä olevista Internet-liittymistä. Tammi-helmikuussa puhelinhaastatteluna tehdyn tutkimuksen mukaan Soneran liittymän suosio on kasvanut viidellä prosenttiyksiköllä viime loka-marraskuussa tehtyyn vastaavaan tutkimukseen verrattuna. Trendi on ollut Soneralle samansuuntainen viime kesästä lähtien vahvistaa tutkimuspäällikkö Kari Roose Talousutkimus Oy:stä.

Toisen ja kolmannen sijan jakavat Saunalahden Serveri ja HPY:n Kolumbus lähes tasaväkisesti reilun kahdenkymmenen prosentin osuudella. Saunalahden markkinaosuus on laskenut noin prosenttiyksiköllä ja HPY:n - mukaanlukien Megabaud -pysynyt ennallaan verrattuna edelliseen tutkimukseen.

Pienempien yhteydentarjoajien yhteenlaskettu markkinaosuus on laskenut kolmella prosenttiyksiköllä. Tutkimuksen mukaan Suomen kotitalouksissa on tällä hetkellä 347 000 Internet-liittymää. Tutkimuksessa haastateltiin 3019 henkilöä, joista 492 vastasi kodin Internet-liittymää koskeviin kysymyksiin.

Inet Pron markkinaosuuden kasvun takana on paitsi voimakas markkinointi myös sen kuuluminen osaksi SAK:n jäsenilleen tarjoamaa mikropakettia.

Soneran uusmediatuotteista vastaava johtaja Turkka Oksanen uskoo, että Sonera tulee jatkossakin pitämään liittymänsä maksullisena. Hänen mukaansa Suomen kokoisilla markkinoilla ilmaisten liittymien tarjoaminen ei hänen mielestään ole pitkällä tähtäimellä mahdollista. Esimerkiksi Englannissa ilmaiset liittymät ovat saavuttaneet jo suuren suosion.

Sonera keskittyy tänä vuonna ennen kaikkea lisäarvon tuottamiseen Internet-asiakkailleen, Oksanen kertoo. Tällaisiksi hän mainitsee Keskuskatu-portaalipalvelun kehittämisen, käyttäjäryhmäkohtaiset aloitussivut kuten vasta aloittaneen naisille suunnatun Ellit-sivun sekä lisämaksusta saatavat lisäpalvelut kuten Inet Pro Active -pakettiin kuuluvan Inet Klubin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    6. 6

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    7. 7

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    10. 10

      Näin Senaatintorilla valmistaudutaan Saara Aallon yllätysspektaakkeliin – paikalle odotetaan yleisöryntäystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    6. Näytä lisää