Digitoday

Valikko

Cisco osti kolme yritystä

Ahneena yrityssaalistajana tunnettu Cisco Systems on ollut jälleen hankintapuuhissa. Tällä kertaa sen haltuun siirtyi kolme yritystä; Fibex Systems, Sentinent Networks ja GeoTel Communications. Yhteensä kauppahinta näille kolmelle oli noin 2,5 miljardia dollaria (lähes 14 miljardia markkaa).

Ostoksista suurin eli kahden miljardin dollarin arvoinen on GeoTel, jonka toimialana on sovelluskehitys hajautettujen puhelinpalvelukeskusten tarpeisiin. Yhtiön pääasiakkaita ovat suuryritykset ja Internet-palveluntarjoajat.

Oston myötä Cisco pääsee tarjoamaan asiakkailleen mahdollisuuden IP-protokollan varassa toimivien hajautettujen puhelinpalvelukeskusten rakentamiseen. GeoTelin 310 työntekijää siirtyvät Ciscon palvelukseen. Yhtiön liikevaihto viimeisellä tilivuodella oli noin 45 miljoonaa dollaria (vajaat 250 miljoonaa markkaa) ja voitto noin yhdeksän miljoonaa dollaria.

Kahden muun ostoksen myötä Cisco aikoo helpottaa palveluntarjoajien siirtymistä piirikytkentäisistä verkoista paketti- tai solukytkentäisiin. Fibexin päätuotteet yhdistävät äänen ja datan välityksen ATM-verkkojen läpi. Sentinent on puolestaan keskittynyt erityisesti äänen välitykseen ATM-verkoissa. Kummankin yhtiön noin 100 työntekijää liittyvät Ciscon joukkoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    8. 8

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    9. 9

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    10. 10

      Anna Hanskia ei ole ajan hammas puraissut – osaatko sanoa, kumpi kuvista on 25 vuoden takaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. Näytä lisää