Digitoday

Valikko

Mediatoiminta heikensi Soneraa

Soneran kannattavuutta heikensivät tammi-kesäkuun aikana merkittävät lisäpanostukset mediatoimintaan sekä muihin uusiin liiketoimintoihin sekä koti- että ulkomailla. Panostusten vaikutus heikensi katsauskauden tulosta Soneran mukaan noin 24 miljoonalla eurolla verrattuna edellisvuoteen. Perinteisen kiinteän verkon kannattavuus pysyi edellisen vuoden tasolla.

Soneran liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 18 prosenttia ja oli 888 miljoonaa euroa (5,2 miljardia markkaa), kun vastaava summa viime vuonna oli 753 miljoonaa euroa. Voitto ennen satunnaiseriä ja veroja nousi 19 prosenttia ja oli 224 miljoonaa euroa (1,3 miljardia markkaa).

Soneran liikevaihtoa kasvatti etenkin matkaviestinnän lisääntynyt liikevaihto, jonka osuus konsernin liikevaihdosta oli noin puolet. Kuluvan vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna konsernin liikevaihto kasvoi kahdeksan prosenttia.

Kesäkuun alussa Sonera toi markkinoille pienille ja keskisuurille yrityksille tarkoitetun laajakaistatekniikkaan perustuvan ADSL-liittymän, joka tarjoaa kiinteän Internet-yhteyden kiinteään kuukausihintaan. Olemassa olevia kuparikaapeleita hyödyntävän ADSL-liittymän siirtonopeus on korkeimmillaan kaksi megabittiä sekunnissa.

Dataliiketoiminnan liikevaihto kasvoi kymmenen prosenttia ja oli 85 miljoonaa euroa. Soneran markkinaosuuden arvioidaan edelleen olevan noin puolet Suomen dataviestintämarkkinoista. Painopiste on vähitellen siirtynyt perustiedonsiirrosta kehittyneempiin lähiverkko- ja intranet-palveluihin. Uusien palvelujen odotetaan kuitenkin vaikuttavan liikevaihdon kasvuun vasta tulevina vuosina.

Mediaviestinnän liikevaihto kasvoi 31 prosenttia ja oli 68 miljoonaa euroa. Internet-palveluissa Soneran osuuden kuluttajamarkkinoista arvioidaan kasvaneen edellisvuodesta. Toukokuun alussa Soneran Internet-verkkomedian, iNet Keskuskadun, nimeksi muutettiin Sonera Plaza. Samassa yhteydessä sivustolle avattiin uusia Internet-palveluja.

Kesäkuussa Sonera ja Talentum Oyj ilmoittivat perustavansa verkkomedialiiketoimintaan keskittyvän yrityksen, jossa yhdistetään Talentumin Internet-palvelut sekä Soneran asiakasyhteydet ja teknologia. Soneran omistusosuus uudesta yhtiöstä on 37 prosenttia ja yhtiön liikevaihdon arvioidaan nousevan kolmessa vuodessa yli 15 miljooaan euroon.

Sonera panostaa vahvasti myös uusiin liiketoiminnan mahdollisuuksiin Euroopan markkinoilla. Katsauskauden päättymisen jälkeen heinäkuussa Sonera hankki hollantilaisen Internet-palveluntarjoaja MultiWeb B.V:n koko osakekannan. Yhtiö tarjoaa luoteis-Hollannissa kiinteän puhelinverkon ja kaapelitelevision kautta Internet-yhteyksiä lähes 20 000 kuluttaja- ja yritysasiakkaalle.

Soneran laitemyynnin liikevaihto kasvoi 27 prosenttia ja oli 52 miljoonaa euroa. Kesäkuussa Sonera ja ICL Data Oy tekivät esisopimuksen tele- ja tietotekniikka-alan ylläpito- ja huoltopalveluja tarjoavan yhteisyrityksen perustamisesta. Suunnitelman mukaan uusi yhtiö aloittaa toimintansa lokakuun alussa ja siihen siirtyy ICL Data Oy:stä noin 300 henkilöä ja Sonera Systems Oy:stä noin 200 henkilöä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    5. 5

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    6. 6

      Huippumalli Suvi Riggs sai lapsen – esikoinen syntyi ammeeseen

    7. 7

      Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    8. 8

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    5. 5

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    6. Näytä lisää