Digitoday

Valikko

Hyundai sulauttaa paikantimia autoihinsa

Eteläkorealainen autovalmistaja Hyundai sulauttaa telematiikkaa ensi vuonna myyntiin tuleviin automalleihinsa. Valmistajan autoja myydään myös Suomessa.

Ohjelmistot ja langattoman tiedonsiirtotekniikan asennuksesta vastaa maailman suurin tietotekniikkayhtiö IBM. "Uskomme, että 90 prosenttia autoalalla kymmenen seuraavan vuoden aikana esiteltävistä keksinnöistä liittyy sulautettuihin elektroniikka- ja tietojärjestelmiin sekä niiden ohjelmistoihin", sanoo Hyundain tutkimus- ja tuotekehitysyksikön johtaja Sangkwon Kim.

Telematiikan avulla Hyundai voi lisätä autoihin muun muassa hätäilmoitustoiminnon, joka kuljettajan turvatyynyn lauetessa lähtee automaattisesti pelastusviranomaisille tieto onnettomuudesta. Samalla he voivat saada tiedon auton sijainnista GPS-paikannusjärjestelmän avulla.

Auton rakenteisiin istutettua satelliittipaikanninta voisi hyödyntää myös varastetuksi ilmoitetun ajoneuvon seurannassa sekä tosiaikaisen liikenne- ja reittitiedon välittämisessä kuljettajalle.

Auton tietojärjestelmä voi vastaanottaa matkapuhelinjärjestelmän kautta sää- ja uutistietoa, ja esittää niitä kuljettajalle joko tekstinäytöllä tai puhesyntetisaattorin välityksellä. Järjestelmä voisi myös tiedonsiirtonopeuksien kasvaessa ohjelmoida hakemaan tietoa Internetistä ja päivittämään ne ajajan tai matkustajan kämmenmikroon, matkapuhelimeen tai muuhun henkilökohtaiseen päätelaitteeseen.

Auton sisäinen diagnostiikkajärjestelmä voi esimerkiksi lähettää vikatilanteissa tai anturien keräämän tiedon perusteella jopa ennen vian ilmenemistä raportin ongelmasta ja auton sijainnista Hyundain ympärivuorokautiseen huoltopäivystykseen.

Myös vakuutusyhtiöt voisivat liittyä asiakaspalveluketjuun, vastaanottaa esimerkiksi automaattisen ilmoituksen onnettomuustilanteesta ja nopeuttaa siten omia korvausten käsittelyään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

    3. 3

      Nyt se on varmaa: suosikkiselostaja Niki Juusela jättää Ylen

    4. 4

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. 6

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    7. 7

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    10. 10

      Näyttelijätähden suuri suru: Poikavauva kuoli vain viiden päivän ikäisenä – viranomaiset käynnistivät tutkimuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

    3. 3

      Nyt se on varmaa: suosikkiselostaja Niki Juusela jättää Ylen

    4. 4

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. Näytä lisää