Digitoday

Valikko

Ericsson lisää panostustaan CDMA-tekniikkaan

Ericsson aikoo lisätä panostustaan GSM-tekniikan kilpailijaan CDMA-tekniikkaan (code-division multiple access). Johtaja Per Arne Sandström kertoi Financial Timesin haastattelussa, että yhtiö aikoo olla kolmen suurimman valmistajan joukossa CDMA-markkinoilla. Ericsson aikoo kolminkertaistaa markkinaosuuteensa 15 prosenttiin.

Toisen sukupolven matkapuhelintekniikasta ollaan siirtymässä kolmanteen sukupolveen, jossa GSM:n seuraaja on Wideband CDMA (WCDMA) ja CDMA:n seuraaja CDMA2000. Ericsson arvioi, että WCDMA saa 80 prosentin markkinaosuuden ja CDMA2000:n osuudeksi jää siten 20 prosenttia.

Sandström kuitenkin lisäsi, että suhteeksi voi helposti muodostua myös 70:30. Näin voi käydä, jos CDMA saavuttaa suuren suosion Kiinassa ja Intiassa. CDMA on nyt käytössä etenkin Yhdysvalloissa, Etelä-Koreassa ja Japanissa.

Kolme suurinta CDMA-laitteiden toimittajaa ovat pohjoisamerikkalaiset Lucent, Nortel ja Motorola. Financial Times kertoo, että Nokia ei valmista CDMA-järjestelmiä ja että Nokialla on vain pieni osuus CDMA-puhelimissa. Tuoreen tutkimuksen mukaan Nokian markkinaosuus on 11 prosenttia.

Ericssonin mukaan GSM/WCDMA saa nykyään 13 miljoonaa uutta käyttäjää kuukaudessa, kun taas CDMA/CDMA 2000 lisääntyy 2,6 miljoonan kuukausikäyttäjän vauhtia.

Sandströmin mukaan Ericsson aikoo laajentaa tappiota tekevää CDMA-bisnestään orgaanisesti eli yritysostoja kaihtaen. "Saatamme olla vähän myöhään markkinoilla, mutta meillä on vahva maailmanlaajuinen ote ja olemme viime aikoina menestyneet hyvin", hän totesi.

Sandström totesi, että japanilaisen Sonyn kanssa muodostettu matkapuhelimia varten perustettu Sony Ericsson pääsee kunnolla vauhtiin ensi vuonna, kun yhtiön ensimmäinen vaikea vuosi on takana. Sony Ericsson on kärsinyt markkinaosuuden laskusta ja tehnyt tappiota.

"Sony Ericssonilla on kaikki osaset paikallaan menestystä varten. Yhtiöllä on oikeat tuotteet ja vahva hallinto", Sandström painotti.

Sony Ericssonin markkinaosuus on pudonnut viiteen prosenttiin, kun yhtiöiden aiempi yhteinen markkinaosuus oli kahdeksan prosenttia. Sandströmin mukaan markkinaosuus on ensi vuonna lähempänä kymmentä kuin viittä. Ericssonin mukaan Sony Ericsson tarvitsee 7-10 prosentin markkinaosuuden ollakseen kannattava. Yhtiön tavoitteena on olla kannattava ensi vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. 6

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    7. 7

      IS seuraa: Taistelu mäkihypyn normaalimäen MM-kullasta käynnissä – miten käy Janne Ahosen ja muiden suomalaisten?

    8. 8

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    9. 9

      Ilmiöksi Yhdysvalloissa noussut Putkimies-Joe haukkuu Obaman IS:n haastattelussa – ”Trump on saanut jo enemmän aikaan”

    10. 10

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. Näytä lisää