Digitoday

Valikko

Tietojenkäsittelyalalla nopeaa tutkimustoiminnan kasvua

Tietojenkäsittelypalvelualan tutkimustoiminnan kasvu oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2001 erittäin nopeaa. Menot kasvoivat 49 prosenttia ja samalla toimialan osuus kaikista yritysten tutkimus- ja kehittämismenoista nousi neljästä prosentista kuuteen prosenttiin. Myös kuljetuksen, varastoinnin ja tietoliikenteen toimialalla päästiin runsaan 20 prosentin reaalikasvuun.
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot olivat Suomessa vuonna 2001 kaikkiaan 4,6 miljardia euroa. Menot kasvoivat reaalisesti noin 1,5 prosenttia edellisvuodesta. Vuotta aiemmin kasvu oli yli 10 prosenttia. Tutkimusmenojen osuus bruttokansantuotteesta pysyi 3,4 prosentissa kuten edellisenäkin vuonna. Näin ollen 1990-luvun alusta saakka jatkunut ripeän kasvun vaihe on nyt päättynyt. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2001 -tilastosta.

Suomen osuus OECD-maiden yhteenlasketuista tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoista on vain 0,7 prosenttia. Vaikka Suomen tutkimusmenot ovat määrältään varsin pienet suuriin maihin verrattuna, on niiden osuus bruttokansantuotteesta Suomessa kuitenkin OECD-maiden toiseksi korkein. Osuus bruttokansantuotteesta on ollut 1990-luvun alkupuolelta saakka suurin Ruotsissa, 3,8 prosenttia vuonna 1999. Osuudet ovat korkeita myös Japanissa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Koreassa.

Yritysten tutkimus- ja kehittämismenot olivat lähes 3,3 miljardia euroa vuonna 2001. Menojen reaalikasvuksi tuli 1,7 prosenttia, kun vuotta aiemmin se oli vielä 15 prosenttia. Yritysten osuus kaikista tutkimusmenoista pysyi edellisvuoden tapaan 71 prosentissa. Vielä vuonna 1993 niiden osuus oli alle 60 prosenttia. Menojen hienoinen kasvu näyttäisi jatkuvan myös vuonna 2002, jolloin yritykset arvioivat tutkimusmenojensa kohoavan 3,4 miljardiin euroon.

Sähkötekniikassa vähennystä

Sähköteknisen teollisuuden tutkimus- ja kehittämismenot laskivat vuoden 2001 aikana 24 miljoonalla eurolla ja olivat 1,7 miljardia euroa. Reaalisesti vähennystä tuli neljä prosenttia ja toimialan osuus yritysten kaikista tutkimukseen ja kehittämiseen käytetyistä menoista putosi 55 prosentista vajaaseen 52 prosenttiin. Samalla kaikkien teollisuustoimialojen osuus koko yrityssektorin menoista laski kahdella prosenttiyksiköllä 79 prosenttiin. Koko teollisuuden negatiivista kehitystä hillitsivät lähinnä metalli- ja konepaja- sekä kemianteollisuuden lisääntyneet panostukset.

Sähköteknisen alan tutkimustoiminnan kehityksen käänteestä huolimatta alan tutkimus- ja kehittämismenot olivat kuitenkin koko 1990-luvun jatkuneen voimakkaan kasvun myötä reaalisesti nelinkertaiset vuoteen 1993 verrattuna. Muussa teollisuudessa menot kasvoivat korkeintaan puolitoistakertaisiksi. Muilla kuin teollisuustoimialoilla kasvua oli 3,5-kertaisesti.

Korkeakoulusektorin tutkimusmenot olivat vuonna 2001 yhteensä 830 miljoonaa euroa ja reaalikasvua kertyi vuoden aikana 2,6 prosenttia. Sektorin sisällä ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämismenojen kasvu jatkui nopeana, lisäystä vuoteen 2000 tuli 34 prosenttia. Yliopistojen ja yliopistollisten keskussairaaloiden kehitys sen sijaan oli maltillisempaa. Julkisen sektorin tutkimusmenot ylittivät 500 miljoonaa euroa, mutta laskivat reaalisesti runsaat kaksi prosenttia vuodesta 2000.

Tutkimustyövuosien määrä nousi edellisvuodesta 800:lla ja oli kaikkiaan 53 400 työvuotta. Kasvua vuodesta 2000 oli 1,6 prosenttia. Sekä yrityksissä että korkeakoulusektorilla työvuosien määrä kasvoi, julkisella sektorilla niiden määrä pysyi miltei ennallaan. Työvuosista 56 prosenttia tehtiin yrityksissä ja 29 prosenttia korkeakoulusektorilla. Osuudet eivät käytännössä ole muuttuneet vuodesta 2000.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    4. 4

      Traktorimies mystisessä onnettomuudessa, ajoi ulos 6-tieltä – pysähtyi 300 metrin päässä päin mäntyä

    5. 5

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    6. 6

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    7. 7

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    8. 8

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    9. 9

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    10. 10

      Kommentti: Trumpin mystinen takapiru lähetti synkän viestin – todellisuus jäi nostatuksen varjoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    4. 4

      Traktorimies mystisessä onnettomuudessa, ajoi ulos 6-tieltä – pysähtyi 300 metrin päässä päin mäntyä

    5. 5

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    6. Näytä lisää