Digitoday

Valikko

Tehokas verkottuminen avainasia sisältöjen kehittäjille

- Suomessa on paljon potentiaalisia yrityksiä, jotka kehittävät kansainvälisille markkinoille tuotteita ja palveluja, joissa teknologialla ja digitaalisella sisällöllä on keskeinen asema, Tekesin teknologiajohtaja Eero Silvennoinen sanoo.
Pääjohtajan mukaan verkottuminen, kansainvälistyminen ja asiantuntija-apu ovat tuotekehitysrahoituksen lisäksi digitaalisia sisältö- ja palvelutuotteita kehittävien yritysten menestykselle ratkaisevan tärkeitä.

Audiovisuaalisen alan tuottajat (SATU ry) ehdottaa kauppa- ja teollisuusministeriön tilaamassa selvityksessä digitaalisten sisältö- ja palvelutuotteiden tuotekehitysyksikön perustamista Tekesin yhteyteen. Esitetty lisärahoitus ja asiantuntija-apu parantaisivat merkittävästi edellytyksiä toteuttaa menestyksellisiä tuotekehitysprojekteja.

Ei uusia rakenteita

Vaikka ehdotuksella on hyvät tavoitteet, Tekes ei lähtisi luomaan uusia rakenteita.

- Yksi erillinen yksikkö ei pysty ratkaisemaan alan haasteita. Niihin voidaan vastata esimerkiksi teknologiaohjelmien kautta toteutettavilla projekteilla ja verkottumisella, esimerkiksi eri innovaatiopalvelujen tarjoajien rahoitusta ja asiantuntemusta yhdistäen. Hyvien yhteistyökumppanien löytäminen on ratkaisevaa ja juuri siinä ohjelmat ovat avuksi, Silvennoinen uskoo.

Tekes on jo aiemmin ollut mukana rahoittamassa kansainvälisesti menestyneitä sisältötuotteita. Esimerkiksi mobiilipelejä valmistava Codetoys ja Max Payne -pelin kehittänyt Remedy Entertainment olivat mukana Tekesin USIX - teknologiaohjelmassa.

Vastaavaa menestystä toivotaan tänä vuonna käynnistyneestä nelivuotisesta Vuorovaikutteinen tietotekniikka -teknologiaohjelmasta.

Haku käynnissä

Haku teknologiaohjelmaan on käynnissä. Siihen halutaan mukaan tuoteliiketoimintaa synnyttäviä ja kilpailukykyä ja osaamista pitkällä tähtäimellä kehittäviä projekteja. Tavoitteena on, että ohjelmaan osallistuvat yritykset, erityisesti pk-yritykset, kehittävät ja markkinoivat kansainvälisesti kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluja.

Tekes voi rahoittaa avustuksin ja lainoin teknologiaohjelmissa sekä erillisissä hankkeissa tuotekehitystä, johon kuuluu sekä sisältöjen että teknologian kehittämistä. Sisältöä ja teknologiaa kehittävät yritykset voivat hakea myös liiketoiminnan kehittämiseen tarkoitettua valmistelurahoitusta.

Tieto- ja viestintäteknologia on yksi Tekesin teknologiastrategian kolmesta tärkeimmästä teknologialueesta. Strategiassa elinkeinojen kasvun ja uusiutumisen ydinalueiksi määritellään muun muassa uuden teknologian mahdollistamat palvelut ja verkottuneen talouden liiketoimintaosaaminen. Strategian linjausten mukaisesti Tekes edistää sisältötuotannon teknologian, tuotteiden ja palveluiden kehittämistä kansainvälisille markkinoille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    5. 5

      Helsingissä uusi sakkorysä – peltipoliisi laulaa tunnissa jopa 80 kertaa: ”Sata salamaa iskee tulta...”

    6. 6

      75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

    7. 7

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    8. 8

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    9. 9

      Olympiavoittaja hurjassa kolarissa – auto rusentui öljyrekkaa vasten

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    5. 5

      Helsingissä uusi sakkorysä – peltipoliisi laulaa tunnissa jopa 80 kertaa: ”Sata salamaa iskee tulta...”

    6. Näytä lisää