Digitoday

Valikko

Läsnä-äly parantamaan yhteiskunnan toimivuutta

Läsnä-äly (ambient intelligence) tekee mahdolliseksi luoda sosiaalisen mittakaavan tietojärjestelmiä, ennustaa tohtori Jan Rabaey, joka toimii professorina Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa. Hän esitteli ajatuksiaan Tekesin ELMO-teknologiaohjelman vuosiseminaarissa Helsingissä.
Kaikkialla läsnä olevasta tietotekniikasta eli läsnä-älystä voi professorin mukaan olla tulevaisuudessa apua esimerkiksi energiakulutuksen vähentämisessä, luonnontuhojen ennustamisessa, kuljetusten suunnittelussa, terveyden seurannassa, ympäristösuunnittelussa ja koulutuksessa.

- Kyse on siitä, että uudenlaisen tietotekniikan, läsnä älyn avulla voidaan parantaa elämän laatua, Rabaey sanoo.

Esimerkki läsnä-älyn sovellutuksista voisi Rabaeyn mukaan olla energiatietoiset laitteet ja talot. Tulevaisuudessa esimerkiksi kodinkoneet tarkkailevat omaa virrankulutustaan ja pyrkivät minimoimaan sen. Koneet ovat yhteydessä toisiinsa ja keskustella keskenään.

Ihmiset voivat kotona tarkistaa, mitä parhaillaan käytössä oleva sähkö maksaa, ja talo voi esimerkiksi suositella, että ilmastointi kannattaa nyt sulkea.

Energiaomavaraisia laitteita

Läsnä-älyä hyödyntävän yhteiskunnan edellytys on langattomuus. Se ei voi toimia langallisen tiedonsiirron avulla. Älykkäät, aistivat, ja mukautuvat ympäristöt eivät myöskään toimi nykyisen kaltaisen tietoverkon kautta. Perustana on erilaisten ympäristöä aistivien ja mittaavien antureiden verkko.

Tällainen verkko ei käsittele tietoa pc-laitteiden tapaan vaan kerää tietoa ja lähettää sitä eteenpäin. Verkkoon liitetyt laitteet voivat sitten toimia anturiverkosta kerätyn tiedon perusteella.

Energiankulutus on läsnä-älysovellusten toiminnan kynnyskysymys. Kun antureita on upotettu erilaisiin tuotteisiin ja ympäristön rakenteisiin, niillä täytyy olla oma virtalähde. Sitä ei kuitenkaan ole mielekästä eikä yleensä edes mahdollista ladata tai vaihtaa. Siksi läsnä-älytuotteet tulevat olemaan energiaomavaraisia. Ne synnyttävät käyttöenergiansa itse esimerkiksi valon tai liikkeen avulla.

- Sähkö- ja elektroniikkalaitteissa nykyään yleinen standby eli valmiustilan virrankulutus on tällaisten sovellusten vihollinen, Jan Rabaey sanoo.

Tuotteiden ja komponenttien pitää myös olla pieniä ja halpoja. Rabaeyn mukaan laitteet voivat tulevaisuudessa olla niin pieniä, että ne ovat kuin pölyhiukkasia, älykästä pölyä.

- Kaliforniassa on tutkittu maanjäristysten vaikutusta talojen rakenteisiin. Mittaamiseen käytettyjen langallisten antureiden hinta on 8000 dollaria kappaleelta. Kehittämiemme uusien, langattomien antureiden koko on murto osa entisistä ja hinta vain 70 dollaria kappale. Seuraavaksi aiomme anturoida Golden Gaten sillan tutkiaksemme tuulten vaikusta sen rakenteisiin, Rabaey kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    3. 3

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    4. 4

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    5. 5

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    6. 6

      Björgeniltä yllättävä kommentti Ylen lähetyksessä: ”Mietin, onko kisaan lähdössä mitään järkeä”

    7. 7

      Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

    8. 8

      ISTV:n hiihtostudio suorana juuri nyt – naisten 10 kilometrin kisan analyysi

    9. 9

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    10. 10

      Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    9. 9

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    3. 3

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    4. 4

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    5. 5

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    6. Näytä lisää