Digitoday

Valikko

Uusi Microsoft-lisensointi nostanut ohjelmakustannuksia

Microsoftin viime kesänä käyttöönottamat ohjelmien vuosimaksuihin perustuvat lisenssisopimukset ovat uuden tutkimuksen mukaan nostaneet kustannuksia kuudessa kymmenestä yrityksestä. Tutkimuslaitos Yankee Group ja ohjelmayhtiö Sunbelt Software haastattelivat tutkimuksessa tuhatta yritystä eri puolilla maailmaa.

28 prosentilla Licensing 6 -sopimuksen hyväksyneistä kustannukset pysyivät ennallaan. Viidesosalla kulut paisuivat 5-20 prosenttia ja vajaalla viidesosalla 20-30 prosenttia. Reilulla seitsemällä prosentilla yrityksistä kuluja tuli 30-50 prosenttia lisää. Sama määrä oli yrityksiä, joilla maksut kasvoivat yli puolella.

Kymmenesosa on saanut uudesta lisensoinnista 5-20 prosentin säästöt. Sitä suurempia säästöjä on tullut vain yhdelle sadasta.

Kulut nousivat kuitenkin pienemmällä osalla kuin aiempi Yankeen tutkimus antoi odottaa. Siinä 80 prosenttia yrityksistä povasi nousua. Odotettua alempi prosentti johtuu Yankeen mukaan siitä, että monella suuryrityksellä oli jo hyvä vuosimaksuihin perustuva sopimus Microsoftin kanssa. Lisäksi Microsoft tarjosi monille yrityksille ylimääräisiä tarjouksia.

Licensing 6:n on Yankeen mukaan hylännyt 72 prosenttia asiakkaista. Tässä ei kuitenkaan ole huomioitu aiemmin vuosimaksujen piirissä olleita suuryrityksiä eikä 42 prosenttia asiakkaista, jotka liittyivät aiemmin halvempaan Licensing 5 -ohjelmaan. Hylkääjät ovat useimmiten olleet pienyrityksiä. Microsoftin mukaan yhtiön 4000 suurasiakkaasta 2500-3000 on allekirjoittanut sopimuksen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Kaikki rakastivat sitä!”

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

    5. 5

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    6. 6

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    9. 9

      Kalifornian tulipalossa kuolleiden määrä voi kasvaa tuntuvasti

    10. 10

      Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Kaikki rakastivat sitä!”

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

    5. 5

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    6. Näytä lisää