Digitoday

Valikko

Intel ja HP passittivat työntekijänsä kotiin virussuojaan

Aasiasta leviävä vaarallinen virusepidemia on saanut Intel Corporationin sulkemaan osan Hong Kongin toimistostaan ja passittamaan väkeä kotiin, kun yhden työntekijä epäiltiin saaneen tartunnan vaarallisesta viruksesta. Samoin toimi Hewlett-Packard Company viime perjantaina.
Osana osittaista Hong Kongin toimiston sulkemista Intel passitti noin kolmanneksen sen 250 työntekijän henkilökunnasta kotitöihin huhtikuun seitsemänteen päivään saakka.

Yhtiön mukaan sen oireileva työntekijä asuu talossa, jonka muilla asukkailla on todettu kyseinen sairaus, Bloomberg kertoo. Hong Kongissa on tähän mennessä löytynyt 530 kyseiseen atypical pneumonia -tautiin sairastunutta, joista 13 on kuollut.

HP on kehottanut työntekijöitään työskentelemään kotona ainakin tänään ja huomenna. Viime perjantaina yhtiö lähetti kolmanneksen Hong Kongissa työskentelevistä 900 työntekijästä kotiin, kun yhden työntekijän epäiltiin saaneen tautitartunnan.

Myös Microsoft Corporation on lähettänyt 250 Hong Kongissa työskentelevälle työntekijälleen sähköpostiviestin, jossa se ilmoittaa ihmisten voivan itse päättää työskentelevätkö kotona vai työpaikalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    2. 2

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    3. 3

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    4. 4

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    5. 5

      Teemu Selänteelle ja Saku Koivulle upea tunnustus

    6. 6

      Leo-Pekka Tähti ja säkenöivän kaunis Sandra-vaimo Urheilugaalassa: ”Mun silmissä oma mies on Vuoden urheilija”

    7. 7

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    8. 8

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    9. 9

      Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

    10. 10

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    7. 7

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    2. 2

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    3. 3

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    4. 4

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    5. 5

      Teemu Selänteelle ja Saku Koivulle upea tunnustus

    6. Näytä lisää