Digitoday

Valikko

Asiakaspalvelu tärkein syy sähköisen asioinnin kehittämiseen

Liikkeenjohdon ja tietotekniikan palveluyritys Accenturen vuosittaisen eGovernment-selvityksen mukaan asiakaspalvelun parantaminen on tärkein syy sähköisen asioinnin kehittämiseen julkishallinnossa.
Accenturen mukaan yrityksille ja kansalaisille tarjottavat paremmat palvelut menevät pelkän kustannusten vähentämisen edelle. Panostus asiakaspalveluun tuo palvelujen käytön lisääntymisen kautta mukanaan myös kustannussäästöt.

Selvityksessä Kanada on edelleen julkishallinnon sähköisten verkkopalveluiden ykkössijalla.

Singapore, Yhdysvallat, Tanska, Australia, Suomi, Hong Kong, Iso-Britannia, Belgia, Saksa, Irlanti ja Ranska sijoittuivat toiseksi korkeimmalle palveluiden kehittyneisyyden tasolle. Yhteistä näille hallinnoille on Accenturen mukaan asiakaspalvelutavoitteiden asettaminen ja verkkopalveluiden tarjoaminen portaalien kautta asiakaslähtöisesti.

Suomi edennyt

- Suomi on viime vuoden aikana selvästi edennyt sähköisten asiointipalveluiden kehittämisessä kuten selvityksessä mukana olleet muutkin maat?, sanoo Accenturen Suomen toimiston julkisten palveluiden johtaja Elina Piispanen.

- Elektronisten pankkipalveluiden ja hallinnon perusrekisterien hyödyntäminen ovat edelleen olleet keskeisiä menestystekijöitä Suomen julkishallinnon verkkopalveluiden kehittämiselle. Myös pankkien ja julkishallinnon yhteistyö tunnistamisessa luo mahdollisuuksia palveluiden käytön leviämiselle. Verkkopalveluiden edistyksellisyys vaihtelee paljon, koska kehittäminen on ollut pitkälti yksittäisten virastojen vastuulla, toteaa Piispanen.

Eniten kehittämismahdollisuuksia muiden maiden verkkopalveluihin verrattuna Suomessa on erityisesti verotuksessa, tullissa, sosiaali-, poliisi- ja oikeustoimessa.

Accenturen selvitys kertoo julkishallinnon sähköisen asioinnin kehittymisestä 22 eri maassa. Siinä Accenture tutkii erilaisten sähköisten asiointipalveluiden kehittyneisyyttä. Palveluissa käytiin läpi, mitä asiointipalveluita on tarjolla verkossa ja mikä on niiden kehittyneisyyden aste: tarjoaako palvelu vain tietoa, liittyykö palveluun mahdollisuus vuorovaikututukseen vai hoituuko palveluketju kokonaisuudessaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    3. 3

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    4. 4

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. 6

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    7. 7

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    8. 8

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    3. 3

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    4. 4

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. Näytä lisää