Digitoday

Valikko

SPIN-ohjelma sai tuotteet liikkeelle

Tekes kertoo, että puolet torstaina päättyneessä SPIN-ohjelmassa kehitetyistä tuotteista jo markkinoilla. Kolmivuotinen ohjelma huipentui asiantuntijaseminaariin Innopolissa.
Spin-ohjelman tehtävänä oli synnyttää ohjelmistoalalle uutta kansainvälistä ja tuotelähtöistä liiketoimintaa. Siinä oli mukana 110 yritys- ja 14 tutkimushanketta, joiden kokonaisvolyymi nousi 75,5 miljoonaan euroon. Tekesin rahoitusosuus hankkeissa oli 33,7 miljoonaa euroa. Yritysten toteuttamien SPIN-hankkeiden arvioidaan tuottavan liikevaihtoa 500-600 miljoonaa euroa seuraavien kahden-kolmen vuoden aikana.

- Runsaat puolet SPIN-ohjelman hankkeissa kehitetyistä tuotteista on jo päätynyt asiakastoimituksiin ja noin 20 prosenttia niistä ulkomaisille asiakkaille. Loput tuotteista ovat edenneet protoasteelle, pilottiasiakkaan käyttöön tai omaan testikäyttöön. SPIN-ohjelman päättyessä useimpien tuotteiden elinkaari on kuitenkin vasta alussa, Tekesin projektipällikkö Matti Sihto sanoo.

- SPIN-ohjelman alkaessa kolme vuotta sitten elettiin nousukauden viimeisiä hetkiä. Sittemmin seurannut taantuma ei ole kuitenkaan vaikuttanut ohjelman tavoitteiden saavuttamiseen, tämä on pitkäjänteisempää toimintaa. Ohjelma osui oikeaan saumaan, koska pääomasijoittajien vääntäessä rahahanoja kiinni SPIN-yritykset saivat ohjelman kautta tuotekehitysrahoitusta. Pidän onnistumisena myös sitä, ettei ohjelman toiminta jäänyt pääkaupunkikeskeiseksi, SPIN-ohjelman johtoryhmän puheenjohtaja Pekka Ruusunen arvioi.

Tekes uskoo tehtyjen kehityspanostusten voivan johtaa merkittävään liiketoiminnan kasvuun kaikkien kehitettyjen tuotteiden osalta.

SPIN-teknologiaohjelmaan osallistuneiden yritysten joukossa olivat muun muassa Anilinker, Artemis Finland, Basware, Digia, Ekahau, Fastrax, First Hop, Jutel, Netseal, Rex Partners, Rissa Solutions, Smartner ja Valimo Wireless.

Uusi FENIX-ohjelma

Tänä vuonna Tekesissä on alkanut uusi nelivuotinen FENIX - Vuorovaikutteinen tietotekniikka 2003-2007 -ohjelma, joka keskittyy ihmisen ja tietotekniikan välisen vuorovaikutuksen hallintaan.

FENIX-teknologiaohjelmalla on viisi painopistealuetta: tietämyksen hallintasovellukset, peli- ja viihdesovellukset, yhteisölliset verkkopalvelut, teollisuuden ja palveluyritysten verkkopalvelut sekä mobiilit sovellukset ja palvelut. Myös ohjelmistoyritykset voivat esittää uusia hankkeitaan Fenix-ohjelmaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Axl Smithin tuomioon jäi uhrien nimiä –  ainakin yksi haluaa poliisitutkinnan

    3. 3

      Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

    4. 4

      Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

    5. 5

      Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

    6. 6

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    7. 7

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    8. 8

      Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

    9. 9

      K-18, sisältää täysin sopimatonta kieltä! Nämä seksirunot eivät kelvanneet Kalevalaan

    10. 10

      Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    8. 8

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    9. 9

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    10. 10

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Axl Smithin tuomioon jäi uhrien nimiä –  ainakin yksi haluaa poliisitutkinnan

    3. 3

      Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

    4. 4

      Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

    5. 5

      Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

    6. Näytä lisää