Digitoday

Valikko

Akatemialle neljännes hakemuksista sähköisesti

Suomen Akatemiaan tuli syyskuun hauissa 1 424 hakemusta. Sähköisen asioinnin palvelun kautta lähetettiin 353 hakemusta eli noin 25 prosenttia hakemuksista.
Akatemian mukaan eniten sähköisesti haettiin apurahoja tutkijankoulutukseen ja tutkijoiden työskentelyyn ulkomailla.

Akatemia ilmoittaa toivovansa, että hakijat tekisivät hakemuksensa sähköisesti. Tutkijoille sähköinen asiointi on myös helpompaa ja nopeampaa, koska silloin välttyy hakemusten kopioinnilta ja liitteet saa kätevästi koottua mukaan.

Syyskuun haussa haettiin eniten tutkijanvaihtoapurahoja, yhteensä 185 hakemuksessa. 145 hakemuksessa haettiin apurahoja tutkijankoulutukseen ja tutkijoiden työskentelyyn ulkomailla. Tukea tutkijakouluille ja valtakunnallisille tutkijakoulutuskursseille haettiin 127 hakemuksessa.

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnalle tuli 280 hakemusta, joista Muuttuva Venäjä -tutkimusohjelmaan tuli 36 hakemusta ja Systeemibiologian ja bioinformatiikan tutkimusohjelmaan 34 hakemusta. Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta sai 531 hakemusta, joista Sosiaalinen pääoma ja luottamusverkostot -tutkimusohjelman osuus on 60 hakemusta.

Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikuntaan tuli 350 hakemusta, joissa 64:ssä haettiin tutkijainvaihtoapurahoja. Terveyden tutkimuksen toimikunta sai 260 hakemusta, joista Terveydenhuoltotutkimuksen tutkimusohjelmaan tuli 55 hakemusta. Suomen Akatemian hallitukselle oli osoitettu kolme tieteellisten seurojen tukihakemusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    6. 6

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    7. 7

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    8. 8

      Teollisuusrakennus palaa Pälkäneellä – yksi ihminen kuollut

    9. 9

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    10. 10

      Suosikkinäyttelijä Antti Holman täyskäännös: ”Tajusin, että kuolen kolmekymppisenä, jos en lopeta tupakoimista ja juomista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    6. Näytä lisää