Digitoday

Valikko

Selkeä tarve puuttuu digi-tv:n hankinnalle

Digi-tv:n yleistymiseen vaikuttaa eniten selkeän tarpeen puuttuminen hankinnalle. Lisäksi odotetaan nykyistä kehittyneempää teknologiaa ja vuorovaikutteisten palvelujen runsaampaa tarjontaa, ilmenee Tieken ja Taloussanomien lokakuisesta päättäjäkyselystä.
Epäluotettavana digi-tekniikkaa pitää vain kaksi prosenttia kyselyyn vastanneista.

Digitekniikka ei ole monimutkaista, epäluotettavaa tai kallista. Sen parempi kuvan ja äänen laatu tunnetaan kohtalaisesti. Ajan puute ei vastaajien mielestä ole esteenä lisäkanavien seuraamiseen.

Päättäjät ovat hankkineet digisovittimen tai digi-tv-vastaanottimen mielenkiinnosta seurata ajan ilmiöitä, hyvän äänen ja kuvan laadun vuoksi, lisäkanavien ja kansainvälisyyden vuoksi. Muutamille myös uteliaisuus on ollut hankinnan peruste.

Digilähetyksiä seuraa sovittimen tai vastaanottimen omistavista puolet päivittäin, 45 prosenttia viikottain ja viisi prosenttia harvemmin. Puolet oli yllättynyt positiivisesti digitaalisten kanavien annista.

Hankintaa ei ole tehty, koska vastaajat kokevat ettei heillä ole aikaa, tarvetta tai tarpeeksi tietoa ohjelmasisällöistä. Myös hintatason korkeus mainitaan vastauksissa. Muutamille vastaajille riittävät analogiset kanavat tässä vaiheessa.

Digisovittimen omistamattomista yli puolet on kuitenkin jo tutustunut digi-ohjelmistoon muualla kuin kotonaan.

Yli puolet niistä, joilla sovitinta ei vielä ole, ei myöskään aio sellaista hankkia tämän vuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vakava liikenneturma Heinävedellä – osallisina useita autoja

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      Kohuhiihtäjälle rahaa kerännyt Aleksi Valavuori arvoituksellisena – ”Perjantaina tulee ulos iso uutinen”

    6. 6

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    7. 7

      Ketjukolari Kuopion moottoritiellä – liikenne puuroutunut

    8. 8

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    9. 9

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    10. 10

      Suomalainen joutui auttamaan kohuhiihtäjälle suksetkin jalkaan – miten aloittelija sai osallistua MM-starttiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vakava liikenneturma Heinävedellä – osallisina useita autoja

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      Kohuhiihtäjälle rahaa kerännyt Aleksi Valavuori arvoituksellisena – ”Perjantaina tulee ulos iso uutinen”

    6. Näytä lisää