Digitoday

Valikko

Palkat junnaavat paikallaan

Palkat polkevat nollakasvussa paikallaan ja entistä useampi it-ammattilainen ahertaa entistä enemmän, kertoo ITviikon palkkatutkimus.
Palkat polkevat nollakasvussa paikallaan ja entistä useampi it-ammattilainen ahertaa entistä enemmän, kertoo ITviikon palkkatutkimus.

Alan nollakasvu näkyy myös ammattilaisten tuloissa, jotka ovat suorastaan laskeneet.

Kokonaistuloista on viime syksyn jälkeen leikkautunut keskimäärin 18,2 prosenttia, kun vielä vuosi sitten saatettiin hihkua runsaan kymmenyksen kohennuksesta. "Tämä kertoo aikojen kovenemisesta", summaa tutkimus- ja kehitysjohtaja Pentti Saastamoinen Tietotekniikan liitosta. "Vanhalla palkalla tehdään entistä pidempää viikkoa."

Alan miehet tienaavat tänä päivänä keskimäärin 3 784 euroa ja naiset 3 119 euroa kuukaudessa. Kuilu johtuu pitkälti naisten vähälukuisuudesta johtotehtävissä, mikä rokottaa heidän keskiansiotaan. Tehtävätasolla tasa-arvo toteutuu jo aiempien syksyjen valossa ainakin Tietotekniikan liiton jäsenillä.

Lisäansio oli kaikilla keskimäärin 620 euroa kuukaudessa viimeksi kuluneen vuoden aikana. Se sisältää erilaiset lisät, kuten rahana maksetun ylityön ja mahdolliset myyntipalkkiot. Luontoisetujen, kuten kännykän ja työsuhdeauton, arvoksi miehet ja naiset mittasivat keskimäärin 171 euroa.

Väliinputoajina keskikokoiset yritykset

Kulunut bisneshokema, että keskikokoiseksi yritykseksi ei kannata jäädä, saa vahvistusta tuoreen palkkakyselyn ennakkotiedosta.

Ansioalamäessä ovat olleet it-osaajat etenkin keskikokoisissa työyhteisöissä, jotka työllistävät korkeintaan viisi sataa ihmistä. Pienimmissä ja suurimmissa paikoissa käteen on jäänyt entistä enemmän. Eniten peruspalkasta, luontoiseduista ja lisäansioista koostuva kokonaisansio on pudonnut it-ammattilaisilla keskikokoisissa yrityksissä, joissa työskentelee 50:stä 200:een ihmistä. Pudotusta on runsaat seitsemän prosenttia.

Muhkeimmin tulot ovat nousseet pienimmissä, korkeintaan 50 hengen pajoissa, joissa voi riemuita keskimäärin kuuden prosentin korotuksesta.

Joka toisen palkka noussut

Kaikista kyselyyn vastanneista joka toisella palkka on joka tapauksessa noussut, ja lähes yhtä monella kokonaisansiot ovat pysyneet ennallaan. "Näin on ollut myös aikaisempina vuosina. Heitä on määrällisesti vähän, joilla palkka on laskenut."

"Niillä, joilla ansiot ovat nousseet, nousu on ollut keskimäärin 233 euroa", toteaa tutkija Susanna Bairoh palkkatutkimuksen toteuttaneesta Market-Visiosta. Neljä viidesosaa tutkituista ammattilaisista on asiantuntijoita tai päällikkötason taitajia. "Ainakin konsulttien peruspalkat ja kokonaisansiot ovat nousseet, hallinto- ja johtotehtävissä ne taas ovat laskeneet", Bairoh toteaa.

Tutkimus kurkistaa osin myös tulevaisuuteen. Kipuamista kysyntäkuopasta voi nähdä siinä, että osa odottaa selviä tulospalkkioita ensi syksyksi. Tänä syksynä yli kymmenen tuhannen euron vuosibonuksiin ylsi muutama runsaasta tuhannesta hengestä.

Jonkinlaista vuositulospalkkiota sai tällä kertaa joka toinen it-osaaja. Heistä kolme viidesosaa ennakoi ansaitsevansa vähintään tuhannen euron bonuksen ensi jouluksi. Vähintään kolmen tuhannen euron tulospalkkiota odottaa joka kolmas it-ammattilainen.

Yhdysvaltalaisjätti maksaa pikkutarkasti

Tietotekniikka-alalla harva laskee tuntejaan, ja moni toimii velvollisuudentunnosta. Jos väki päätyy ylityöhön esimerkiksi hankkeen loppumetreillä, kuten usein käy, he ottavat sen takaisin vapaana.

Ulkomaiset suuryhtiöt voivat olla poikkeus, olivat ne sitten myyntitoimistoja tai palvelutiskejä. Suomen EDS käy kansainvälisestä suuryhtiöstä, joka ohjeistaa tyttärensä pikkutarkasti.

"Naisille maksetaan samasta työtehtävästä sama palkka", kertoo henkilöstövastaava Kati Onkinen (kuvassa). "Pääkonttoritaso seuraa säännöllisesti jopa sitä, että ketään ei syrjitä pituutensa mukaan", hän naurahtaa.

Jenkkiyhtiöt maksavat työstä tutkimusten mukaan keskimäärin paremmin kuin euroyritykset. Merkittäviin lisäansioihin yltäminen esimerkiksi EDS:llä vaatii kuitenkin onnistumisia ei vain täällä vaan kansallisrajat ylittävän työnteon parissa.

Ylityö on tuntematon käsite

Onkinen korostaa kansainvälisten yritysten toimivan kansallisten pykälien mukaan, ja ylityöstä esimerkiksi täällä maksetaan varmasti kaikkine mahdollisine lisineen. Esimerkiksi viikonloppuisin tapahtuva huoltotyö on sellaista.

"Ylityötä ei ole, koska sitä sanaa ei ole", kertoo kokenut myynti-ihminen alan pörssiyhtiöstä. Hänen ammatissaan työnantajan odotusarvo on, että pitkät päivät kuuluvat palkkioperusteiseen kannustukseen. "Entistä vähemmät tekevät entistä enemmän", summaa Unix-asiantuntija Risto Virkkala.

Moni kantaa työnsä kotiin kiintolevyllä, ja läppäri surraa iltaan asti pesukoneen täytön lomassa. Ylläpitäjillä tai muilla asiantuntijoilla on usein mahdollisuus etätyöhön kotoa ilman ylityötä.

"Jos on ylityötä, se korvataan rahallisesti tai vapaana", kertoo konsultti Niko Halonen nykytyöstään. Entisen uusmediatyöläisen päivä venyy molemmista päistä kuitenkin kuplavuosia maltillisemmin. "Aikataulut hankkeissa ovat paljon realistisempia. Kilpailu on koventunut, mutta kenelläkään ei ole ollut pilvilinnoja vuosiin."

"Ihmiset tyytyvät tällaisena aikana"

WWW-sivujen tekemisessä ei ole ollut bisnestä vuosikausiin, mikä näkyy alan yrityskatona ja keskittymisenä.

"Missään paikassa eivät edut ole heikentyneet työnvaihtoni jälkeen, mutta yleensä palkkauksessa ei olla enää niin höveleitä", sanoo nettiasiain sekatyömies Niko Halonen WM-datalta. Hän kuului siihen onnekkaaseen parinkymmenen hengen porukkaan, jolle ruotsalaisyhtiö tarjosi viime syksynä työtä Icon Medialabin lopetettua Suomessa. Hänellä ei ole valittamista palkkansa suhteen.

"Mitä tulee Web-ihmisiin yleensä, eivät he kaikki nälkiintyneiltä näytä", Halonen skannaa.

"Palkasta ei ole erimielisyyksiä syntynyt", sanoo järjestelmäsuunnittelija Jussi Haro palkastaan Sulakkeessa. "Takana on kohta kolme vuotta, mutta pieniä korotuksia pitää saada jo ihan yleisen elinkustannuksien muutoksen vuoksi." Avainväkeä on sitoutettu myös "pienin omistuksin". Ruotsalaisessa pörssiyhtiö Razorfishissä oli toisin. "Optioiden aika on ohi."

Suhdannematelu tuntuu myös myönteisesti, esimerkiksi virkatyössä. Puolustusvoimat työllistää suhteellisen paljon tekniikan taitajia, ja se saa taas houkuteltua väkeä suojiinsa. "Yksityisellä puolella on enemmän tekemisen draivia, kokonaisvaltaisesti, mutta kummallakin puolella on etunsa", sanoo virkatutkijasta tuotekehityspuolelle siirtynyt Risto Virkkala.

"Ihmiset ovat yleensä olleet tyytyväisiä palkkaansa, jos työtä riittää tällaisena aikana", sanoo Windows-tuntija Toni Miettinen Helsingin yliopistosta. Lääketieteen tutkimus- ja opetuskeskus Biomedicumin it-väellä palkat kuitenkin periaatteessa koko ajan säännöllisen vaativuusseurannan vuoksi.

"Palkat eivät nouse enää itsestään, mutta edelleen taitaville tekijöille maksetaan ja he myös pystyvät vaikuttamaan palkkaansa", näkee teknologiajohtajana nykyisin toimiva Virkkala, jolla on yritystyönantajansa lisäksi kokemusta korkeakoulusta ja Valtion teknillisestä tutkimuskeskuksesta.

Myyjä voi pudota pelkille palkkioille

"Palkkausjärjestelmissä ei ole tapahtunut mitään uutta", sanoo nimettömänä pysyvä laitemyyjä merkittävästä kotimaisesta palvelutalosta. Myyntiväelle peruspalkan osuus kokonaisansioista voi jäädä siivoojan tasolle.

Kuukausitulot riippuvat etenkin tuotteen katteesta saadusta suhteellisesta palkkiosta. Naismyyjä kertoo olevansa hyvinkin tyytyväinen kokonaisansioihinsa. "En ole kysynyt korotuksia pohjapalkkaani vuosikausiin", hän kertoo. "Provisiot ovat parantuneet jonkin verran. Uusien palvelujen myynnistä on tullut bonusta."

Tuotekaupan katteet saattavat jäädä jopa alle pariin prosenttiin, josta ei myyjälle paljon heru. Palkka voi jäädä pelkän provision varaan, kun joillakin myyjillä ei ole enää pohjapalkkaa lainkaan. "He ovat puilla paljailla", sanoo tämän päivän it-tuotekaupasta menestyvän palveluyhtiön avainasiakaspäällikkö Riitta Vaajamo.

"Jos ei ole valmis kouluttautumaan, on heikoilla. Kaikki vaativat nykyään sertifiointia. Myyjä on nykyään enemmän neuvoja", näkee Vaajamo. "Kaupanteko on muuttunut rajumpaan suuntaan."

Tilaus saattaa mennä kilpailijalle viime hetkillä tai jäädä asiakkaan pöydälle. Pitää olla ajan tasalla ja hoitaa asiakkuuksia moneen suuntaan. "Lisäksi tukiverkoston pitää olla kunnossa."

Nopea netti tuli kotityöhön

Teknoalan luontoisetuna yleistyy ripeästi nopea Internet-yhteys kotoa. Näin sanoo moni, ellei työskentele julkispuolella. Laajakaista voi olla tarpeen esimerkiksi tietokoneiden ja verkkojen ylläpitäjillä, myös osapäiväpalkollisilla.

Kännykkä ja harrastusmahdollisuudet kuuluvat työn kuvaan lähes joka palkansaajalla - etenkin yrityspuolella. Myös luottokortin vuosimaksun korvaaminen saattaa kuulua vaikkapa laskuttavien asiantuntijoiden tai kauppamatkustajien luontoisetuihin.

Puhuminen matkapuhelimessa maksaa vähemmän kuin koskaan, mutta työnantaja saattaa yhä tarttua hihasta. Teleyhtiöt tekevät laskunerittelyä tarvittaessa, ja monella työpaikalla yleistyy henkilökohtaisten puheluiden erottelu lyhyen tunnuksen näppäilyllä.

"Aika paljon saa puhua, että saa vanhan tonnin rikki laskussa", naurahtaa kokenut myyjä. Joskus joutuu tekemään kirjallisen selvityksen, mutta se koski varsinkin ennen verottajan kantaa matkapuhelinedun arvosta ja nykyisiä minuuttitaksoja. Useimmiten esimies tai hallinto tyytyy lähinnä toppuuttelemaan puhelinkäyttöä.

Aika akateemisen luontoisetu

Autoetu kuuluu it-alalla monen työpaikan luontoisetuihin, mutta lähinnä avainhenkilöille.

Henkilöstöstä vapaa autoetu tai käyttöetu kuuluvat usein lähinnä mobiiliväelle, joka kiertää kenttää. "Itselläni autoetu on ollut aina. Ilman autoa työnteko olisi hankalaa, kun esimerkiksi liikkuu asiakkailla", kertoo konsultti Niko Halonen. "Kynnyskysymyksenä sopimusneuvotteluissa en ole sitä pitänyt. Olen vain katsonut, ettei se unohdu."

Virkatyössä monille itsestään selvät edut, kuten matkapuhelin, voivat puuttua kokonaan, vaikka palvelinten kaatuessa mobiiliviestin voisi nopeuttaa ylösajoa.

"Aika on luontoisetu. Akateemisessa ilmapiirissä on aikaa tehdä asiat huolellisemmin", sanoo vaativissa asiantuntijatehtävissä yliopistolla työskentelevä Toni Miettinen, joka vierastaa it-bisneksen hosumista ja kiirettä. Hän vaihtoi 90-luvun huonoina vuosina suosiolla yksityisen julkiseen. Kokemusta on esimerkiksi TietoEnatorista. "Yksityisellä puolella on tärkeintä myydä ratkaisu heti, kun se saadaan jotenkin toimimaan."

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    4. 4

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    5. 5

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    6. 6

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    7. 7

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    8. 8

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      GPS-navigaattori harhautti motoristin karuun paikkaan – piti mennä rannalle, ammuttiin slummissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    4. 4

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    5. 5

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. Näytä lisää