Digitoday

Valikko

Mary McDowell Nokian ylimpään johtoon

Nokian upouuden yritysratkaisujen liikeryhmän johtoon ja johtokunnan uudeksi jäseneksi nousee HP:n johtaja Mary McDowell, 39. Hän teki Compaq-vuosinaan tunnetuksi etenkin yhtiön Intel-palvelimia, mutta viimeksi hän toimi HP:ssa strategia- ja kehitysjohtajana. Nokian uusi Enterprise Solutions -ryhmä keskittyy nimensä mukaisesti yritysratkaisuihin, joissa Nokialla on kumppanina ollut muun muassa Oracle.

Enterprise Solutionsin bisnes kattaa erityisesti yritysten tarpeisiin suunnitellut langattomat päätelaitteet sekä turva- ja etäyhteysratkaisut ja se on Nokian uudessa rakenteessa yksi neljästä toimialaryhmästä.

McDowell joutui fuusiossa paitsioon

Yhdistyneeseen HP:n McDowell tuli Compaqin puolelta, eikä hänelle riittänyt uudessa yhtiössä aiemman veroista tehtävää. McDowellia pidetään kuitenkin erittäin kyvykkäänä johtajana, ja hänen aiempaa ilmoitustaan jättää HP pidettiin yhtiölle tappiona. HP on menettänyt muutenkin viime aikoina runsaasti johtajia etenkin tallennusyhtiö EMC:lle että alan suurimmalle, IBM:lle.

17-vuotisen uransa aikana HP:lla ja Compaqilla McDowell on toiminut viisi vuotta palvelinliiketoiminnan johtajana yksikössä, jonka liikevaihto on noin 7 miljardia euroa. Hän on myös johtanut yksikön laajentumista uusille teknologia-alueille ja sen liiketoimintamallin muutosprosessia.

McDowell oli mukana luomassa ja kehittämässä maailman suurinta palvelinten franchising-järjestelmää, jonka markkinaosuus erittäin kilpaillulla alueella on ollut johtava jo yli vuosikymmenen ajan. McDowell aloitti Compaqin palveluksessa järjestelmäinsinöörinä vuonna 1986.

Vuonna 2000 McDowell nimettiin Houstonissa teknologia-alalla toimivien 20 johtavan naisen joukkoon. Hän toimii vierailevana luennoitsijana Illinoisin yliopistossa. Hänellä on myös korkeakoulututkinto tietojenkäsittelyopista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

    6. 6

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    7. 7

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    10. 10

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

    6. Näytä lisää