Digitoday

Valikko

Web viettelee televisioyleisöä

Kirjoilla ja internetillä on Suomessa paljon yhteisiä ystäviä. Yhdysvalloissa web etäännyttää varsinkin 18-34 -vuotiaita miehiä televisiosta. Samaan aikaan niin sanottu seniorikäyttäjien joukko kasvaa verkossa ripeästi. Myös nettimainonta ja joulukauppa näyttävät olevan noususuunnassa.
Suomalainen netin käyttäjä on myös kirjallisuuden ystävä tai ainakin ostaa kirjoja verraten ahkerasti. Viimeisen vuoden aikana yli kymmenen kirjaa ostaneista hieman useampi kuin joka toinen käyttää internetiä päivittäin, kertoo tuore Suomi lukee –tutkimus. Vastaavasti niitä, jotka eivät käytä nettiä lainkaan, oli tässä ahkerimpien kirjanostajien luokassa vain reilu kymmenesosa.

Niistä jotka eivät ole viimeisen vuoden aikana ostaneet yhtään kirjaa, vajaa neljännes kuuluu netin päivittäisiin käyttäjiin, kun taas huomattavasti suurempi joukko - runsas kaksi viidesosaa heistä - ei käytä nettiä lainkaan, tutkimus paljastaa. Tutkimuksen tilasivat Taloustutkimukselta Kirjakauppaliitto, Suomen Kustannusyhdistys ja opetusministeriö.

Tutkimuksen mukaan eniten kirjoja ostavat henkilöt ovat todennäköisimmin pääkaupunkiseutulaisia ja asuvat vuosittain yli 60 000 euroa tienaavassa taloudessa, johon kuuluu myös alle 18-vuotiaita lapsia. Kirjojen ostajat ovat myös usein kirjastojen käyttäjiä, lukevat ammatti- ja harrastelehtiä sekä aikakauslehdistä esimerkiksi Avotakkaa, Helsingin Sanomien Kuukausiliitettä ja Suomen Kuvalehteä.

Kirjastoilla suosittu verkkobrandi

Kirjan ja netin läheinen – samoin kuin osin pääkaupunkiseutulainen - suhde näkyy myös suomalaisten verkkobrandien arvostusta syyskuussa selvittäneessä tutkimuksessa, jossa Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastojen HelMet-aineistohaku sijoittui kuudenneksi.

Viiden kärkeen Taloustutkimus Oy:n mittauksessa nousivat tuolloin Google.fi, Telkku.com, Mol.fi, Ilmatieteenlaitos.fi ja Vr.fi.

Netti etäännyttää nuoria aikuisia televisiosta

Yhdysvalloissa, tunnetulla television valta-alueella, Online Publishers Association (OPA) kertoo 18-34 –vuotiaiden viihtyvän verkossa jo niin tiiviisti, että televisiokin jää kakkoseksi. Etenkin ikäryhmän miehet vetäytyvät verkkoon: he näyttäisivät nyt käyttävän nettiä viikossa 21 tuntia, kun taas televisio saa osakseen vain 15,7 tuntia.

Ilmiöstä on keskusteltu Yhdysvaltain mediamarkkinoilla laajemminkin, sillä mainitun ikäryhmän on todettu seuraavan television antia entistä heikommin jopa prime time –aikaan. Tukea havainnoille, jonka mukaan juuri internet päihittäisi ikäryhmän mediakulutuksessa television, antaa myös comScore Media Metrix marraskuun alussa julkistamillaan tutkimustuloksilla. Niidenkin mukaan miehet ovat ikäisiään naisia ahkerampia netin käyttäjiä.

Tutkimusraportin mukaan 18-34 –vuotiaat miehet viettävät verkossa kuukausittain 17 prosenttia enemmän aikaa kuin netin keskivertokäyttäjät ja käyvät läpi eri sivujakin niin ahkerasti, että osoitelista on runsaan neljänneksen pidempi kuin keskivertokäyttäjällä.

Euroseniorit verkkoon

Nielsen//NetRatingsin äskettäin julkistamien tulosten mukaan internetin seniorikäyttäjien (55+) määrä Euroopassa oli syyskuussa 28 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten. Nopeasti verkottuvilta näyttävät tosin myös Yhdysvaltain seniorit, joita yhtiö tarkastelee toisessa raportissa – siinä tosin yli 65-vuotiaiden osalta. Joukko kasvoi vuodessa 25 prosentilla ja edustaa nyt seitsemää prosenttia netin käyttäjäkunnasta, tutkimus kertoo.

Euroopan markkinoilla suhteessa eniten 55-vuotiaita ja sitä vanhempia netin käyttäjiä oli Ruotsissa. Ikäryhmän naisista innokkaimmin internetissä liikkuivat niin ikään ruotsalaiset.

Mielenkiintoisen näkökulman ruotsalaiseen mediakulutukseen luo myös tuorein luottamusbarometri, jonka Medieakademin julkaisi marraskuussa. Sen mukaan vahvinta ruotsalaisten luottamusta nauttii Ruotsin Radio (SR), jonka nauttima luottamus näyttää olevan vieläpä hienoisessa nousussa. Eniten on pudonnut niiden määrä, jotka luottavat hyvin tai melko paljon laajasti luettuun Aftonbladetiin. Sen sijaan päivälehti Dagens Nyheter saa osakseen entistä enemmän luottamusta ja kirii jopa niukasti ohi Ruotsin Television (SVT).

IAB: Online-mainonnan nousu jatkuu

Yhdysvaltain internet-mainonta on kasvu-uralla, kertovat Interactive Advertising Bureau (IAB) ja PricewaterhouseCoopers vuoden ensimmäistä puoliskoa ja toista vuosineljännestä tarkastelevassa raportissaan.

Tammi-kesäkuussa internetmainonnan liikevaihto oli raportin mukaan 10,5 prosenttia korkeampi kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Toista vuosineljännestä vuoden takaiseen verrattaessa kasvuprosentiksi saatiin 13,9. Tämän vuoden ensimmäisen ja toisen neljänneksen välillä kasvua mitattiin 1, 7 prosenttia.

Suomessa verkkomediamainonta on Gallup Adexin seurannan mukaan kasvanut tammi-lokakuussa 1,9 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Lokakuussa kasvua kirjattiin vuoden takaiseen lukuun verrattuna 11,7 prosenttia.

Verkon joulukauppa vilkastuu

Yhdysvalloista on online-bisnekselle vilautettu myös verkkokaupan ilosanomaa. Tänä vuonna verkkokauppojen kassoihin kertyy joulua edeltävällä juhlakaudella 21 prosenttia suurempi summa kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Näin ennustaa Jupiter Research raportissaan Holiday 2003: Online Pushes Limits of Last Minute Shopping.

Jouluostoksistaan aikoo tehdä verkossa osan tai kaikki nyt jopa 40 prosenttia netin käyttäjistä, tutkimuslaitos raportoi ja näkee asiakkaiden määrän kasvavan lähes viidenneksen viime vuodesta. Jupiterin mukaan myös kuluttajien epäluuloisuus luottokorttimaksamisen suhteen on vähentynyt: enää asia arveluttaa 36 prosenttia kuluttajista, kun vielä viime vuonna 46 prosenttia arkaili luottokorttitietojensa luovuttamista.

Joulukaupan kasvua näkee myös Forrester Research. Sen mukaan Yhdysvalloissa kiitospäivästä jouluun ulottuvalla jaksolla käytävä verkkokauppa voi ponnahtaa jopa 42 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Dollareissa mitattuna Forresterin näkemys joulukaupan loppusummasta viime ja tänä vuonna jää kuitenkin alle Jupiterin laskelmien, mikä ainakin osin johtuu erilaisista laskentatavoista ja rajanvedoista.

Eurooppalaiset puolestaan käyttävät tänä vuonna online-ostoksiin joulusesongin aikana 9 miljardia euroa, Forrester arvioi. Joulukauppa edustaa täällä sen mukaan noin neljännestä koko vuoden verkkokaupasta.

Kaksi kolmasosaa eurooppalaisen online-joulukaupan liikevaihdosta kertyy Forresterin mukaan kahdessa maassa: brittiasiakkaiden potti kassavirtaan on 3,2 miljardia euroa ja saksalaisten 2,4 miljardia.

Vilkasta gsm-verkoissakin

Ensi vuonna gsm-verkoissa voi tavoittaa jo miljardi ihmistä. Näin uskoo GSM Association, jonka mukaan gsm-käyttäjiä on maailmassa jo nyt yli 900 miljoonaa. Gsm-markkinoiden kasvua vetää Aasia.

Gsm-pohjainen matkaviestintä yltää maailmanlaajuisesti vuonna 2007 arviolta jo 80-prosenttiseen markkinaosuuteen. Nyt osuuden lasketaan olevan 72 prosenttia, GSM Association kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    3. 3

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    6. 6

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

    7. 7

      Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    9. 9

      Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

    10. 10

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    3. 3

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. Näytä lisää