Digitoday

Valikko

Vaikutuskanavalla ei ole vallatonta yleisöä

Kuluttajalla pitää olla valinnanvapaus, sanoo kulttuuriministeri kommentoidessaan lehtihaastattelussa tv-ohjelmaa, jota ei nähnyt. Tottahan hän puhuu, mutta onko kukaan yrittänytkään riistää kaukosäädintä kuluttajan kädestä? Yleisö ei ole vallatonta, vaikka itse ohjelmat sitä olisivat.
Milloin viimeksi katsoit vaikutuskanavaa? Sen antimet ovat kuulemma sangen suosittuja televisioyleisön keskuudessa. Kriittisimmät katsojat ovatkin sitä mieltä, että sisältöihin pitäisi puuttua, jotta yleisö ei tyystin turmeltuisi television orjuudessa.

Vaikka oma televisioni on ollut enimmäkseen kiinni viime päivinä, vaikutuskanavalle näytän joutuneen alttiiksi minäkin - tai ainakin sen sivuvaikutuksille. Kyse on siis lehden sivuista.

Miljonääri-Jussin tytöt kuuluvat ruotineen tv-ruudussa seksikokemuksiaan siten, että ihan Iltalehdenkin (25.2.) piti suoda runsaasti palstatilaa aiheelle. Itse asia tosin ei ollut niin kiehtovasti esillä kuin kulttuuriministeri Tanja Karpela, joka ei ollut mainittua ohjelmaa edes nähnyt.

Kuluttaja- vai kulttuuriministeri?

Koska minäkään en ole katsonut televisiosta Miljonääri-Jussia, mikäpä on siis reagoidessa! Minua tosin ei kiinnosta niinkään itse ohjelma tai se, jos joku miehenmetsästäjä vapaaehtoisesti päättää olla puheissaan mitään salaamatta. Sen kuin selostaa tai sepittää vaikka koko seksielämänsä julkisesti, jos siltä tuntuu eikä televisiokanavakaan ymmärrä hävetä kyseisen henkilön puolesta!

Minua nyt vain alkoi mietityttää, mihin me enää tarvitsemme tv-kriitikoita, kun jopa jotain formaattikaupasta ostettua viihdeviritelmää joutaa kommentoimaan itse kulttuuriministeri. Kulttuurin kuvia ne kieltämättä ovat, joissa joku haluaa voittaa miljonäärin Erja Häkkisen kyydissä tai haluaa miljonääriksi Lasse Lehtisen kysellessä milloin mitäkin, mutta eihän kaupallinen televisio edes nauti valtiovallan rahoitusta!

Nähtäväksi jää, astuuko seuraavaksi ruotuun puolustusministeri Seppo Kääriäinen, kunhan TV1:n Kotikatsomossa nähtävä natokeskustelullinen Pelkovaara-sarja alkaa ampua kovilla – kysymyksillä nimittäin. Tuollaista ministerin media-aktia saattaisi jopa kaivata, koska mainittu fiktiotuote perustuu pitkälliseen faktojen penkomiseen.

Omin käsin päätökseen

"?Kuluttajalla pitää olla valinnanvapaus. Ja kyllä kuluttajien valinnoilla on suuri vaikutus myös ohjelmapäätöksiin"?, kulttuuriministeri toteaa iltapäivälehdessä kuin kunnon kuluttajaministeri ikään!

Mutta kuka tuon valinnanvapauden muka voisi ottaa mediakuluttajalta pois niin kauan kuin kaukosäädin on television katsojan kädessä? Helpommaksi ei enää niin sanottu jaloilla äänestäminen voi tulla, sillä operaation ajan ne voivat olla oikoisenaan sohvalla.
  • Mielipide

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Lentolakon sovittelussa ”hyvin vaikea tilanne” – työtaistelut voivat alkaa jo tällä viikolla

    6. 6

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    7. 7

      Karmea löytö Mosulin läheltä: Maanvajoaman joukkohaudassa voi olla jopa 4000 Isisin uhria – ”Tämä on paikka, jossa tunnet surun”

    8. 8

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    9. 9

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    10. 10

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Lentolakon sovittelussa ”hyvin vaikea tilanne” – työtaistelut voivat alkaa jo tällä viikolla

    6. Näytä lisää