Digitoday

Valikko

Riskitöntä rahaa on vaikea saada

Tietotekniikkayritystä perustavan yrittäjän on usein taattava lainansa ainakin osittain itse.
Tietotekniikkayritystä perustavan yrittäjän on usein taattava lainansa ainakin osittain itse.

Pääomasijoittajien kiinnostus aloittelevien yritysten rahoittamiseen on hiipunut. Ulkopuolisen sijoittajan raha ei ole kuitenkaan ainoa, eikä useimmiten edes paras ratkaisu uuden yrityksen aloittamiseen. Pankkiin voi aina mennä rahaa hakemaan.

"Kynnys päästä pääomasijoittajan rahoittamaksi on noussut aika korkealle", sanoo ohjelmistoyrittäjien yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Ruusunen. Toisaalta yrittäjille kynnys pankkilainan ottamiseen voi olla korkea, koska useimmiten laina on ainakin osaksi taattava itse.

Vakuudet ongelmana

Tietotekniikkayhtiöissä lainan vakuus on usein ongelmallinen. Hyvät ideat ja keskeneräiset ohjelmistot ovat huonosti realisoitavissa, jos yritys epäonnistuu. Ruusunen kuitenkin muistuttaa, ettei kaiken rahoituksen pidäkään olla riskitöntä. "Kyllä yrittäjän on otettava omaakin riskiä, jos kerran uskoo siihen, mitä on tekemässä", Ruusunen sanoo.

Vakuustapojakin on erilaisia. Yksi ratkaisu on esimerkiksi valtion rahoituslaitos Finvera, joka takaa yritysten lainoja.

Pankissa lainanhakijan takaisinmaksukyky tarkistetaan tarkkaan ja oma sitoutuneisuus mitataan. "Yrittäjän on uskottava asiaan itsekin; ei kaikkea voi kaataa rahoittajan päälle", aluejohtaja Heikki Viitanen Nordean Helsingin Yrityspankista sanoo.

Uskottavuus vaikuttaa lainan hintaan

Viitasen mukaan riski vaikuttaa jatkossa entistä enemmän myös lainan hintaan. "Kysymys on uskottavuudesta", Viitanen sanoo. Uskottava yritys tarvitsee vähemmän vakuuksia. Uskottavuutta lisää esimerkiksi pääomasijoittajan mukanaolo tai olemassa olevat sopimukset ja tilauskanta.

Halvat korot eivät ole saaneet yrityksiä innostumaan lainanotosta kuluttajien tapaan. "Vaikka on mennyt hyvin, ei oikein tiedetä mistä se on johtunut", Viitanen arvioi yritysten varovaisuutta.

Tekesiltä laina uusille yrityksille

Kauppa ja teollisuusministeriön alainen Teknologian kehittämiskeskus Tekes on yksi teknologiayrityksen mahdollinen rahoituslähde. Tekesin perusrahoitus on projektirahoitusta, jossa hyvälle kehityshankkeelle voi saada rahoitusta, mikäli puolet rahoituksesta pystytään hankkimaan jostain muualta. Uutena Tekesin tukimuotona on helmikuun lopussa esitelty pääomalaina, joka on tarkoitettu aloitteleville yhtiöille.

"Yhtiön toiminta ei ole vielä saanut käynnistyä, yritysidean on oltava teknologialähtöistä ja tavoitteena on oltava kansainvälinen kasvu", teknologiajohtaja Henri Grundstén kertoo lainan ehdoista. Tänä vuonna lainaa on varauduttu antamaan 20-50 yritykselle.

Yrityksen perustamisen pullonkaula auki

"Lainan tarkoitus on helpottaa uusien yritysten perustamista. Tällä hetkellä alkuvaiheen rahoituksen järjestäminen on pullonkaula", Grundstén sanoo. Suomessa yrityksiä aloitetaan vähän verrattuna muihin Euroopan unionin maihin.

Uuden lainan maksimisumma on 100 000 euroa ja sen maksuaika voi olla kymmenen vuotta. Laina voi olla 80 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista.

Lainakauden ensimmäiset viisi vuotta voivat olla lyhennysvapaita. Sillä voi rahoittaa muun muassa kehittämistyötä, pieniä laitehankintoja, vuokraa ja yrittäjän kohtuullista palkkaa.

Lisää aiheesta ITviikko 9/2004.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    4. 4

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    7. 7

      Sanasota Mika Myllylän patsashankkeesta jatkuu – tukea Suomeen yllättäen Norjasta

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Nyt puhuvat kannattajat: 6 amerikkalaista kertoo, miksi Trump on hyvä presidentti

    10. 10

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    4. 4

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. Näytä lisää