Digitoday

Valikko

Pelaaminen aiheuttaa syvän digitaalisen kuilun sukupolvien välille

Lapset haluaisivat pelata tietokoneilla nykyistä selvästi enemmän yhdessä vanhempiensa kanssa, mutta isätä ja äidit eivät halua tulla mukaan, mikä iheuttaa syvän digitaalisen kuilun osapuolten välille, ilmenee tuoreesta Pelien voima ja pelaamisen hallinta -tutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan lapsia houkuttaa pelien pariin haasteellisuus, tekeminen ja fantasiamaailmaan uppoutuminen. Pelien väkivalta sen sijaan ei kiinnosta.

Kyseessä on ensimmäinen osatutkimus Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion digitaalisten pelien pelaamista tarkastelevassa tutkimuskokonaisuudessa Lapset ja nuoret pelikulttuurien toimijoina (PeTo).

Maailman nopeimmin laajenevalla liiketoimintasektorilla, pelien ja viihteen maailmassa, liikkuvan tutkimuksen keskeisiä tuloksia on havainto syvästä digitaalisesta kuilusta perheenjäsenten kesken, kun tarkastellaan heidän suhdettaan pelaamiseen.

75 prosenttia tutkituista lapsista kertoi pelaavansa pelejä ainakin kerran viikossa. Heidän vanhemmistaan sen sijaan 73 prosenttia kertoi,
ettei itse pidä digitaalisten pelien pelaamisesta lainkaan tai juuri lainkaan.

Vuorovaikutteinen fantasia

Pelien vetovoiman syitä tutkittaessa korostuivat kiinnostavat haasteet ja tekeminen, mutta lisäksi niiden luonne vuorovaikutteisena fantasiana oli lapsille tärkeä.

Monet pelit tarjosivat lapselle luovaa tyydytystä tutkimisen, oppimisen ja rakentamisen muodossa. Pelien sosiaalinen merkitys on myös tutkimuksen valossa tärkeä. Etenkin pojista monet olivat kiinnostuneita "aikuisten peleistä", ja esimerkiksi alle 18-vuotiailta kielletty aikuispeli GTA3 oli korkealla suosikkipeleiksi nimettyjen listalla.

Haastatteluissa lapset kuitenkin kertoivat, että väkivalta sinänsä ei kiinnosta heitä, vaan hyvä ja monipuolinen pelattavuus.

Aikarajoituksia

Tutkimuksessa havaittiin, että nuoret pelaajat ja heidän perheensä ovat kehittäneet useita erilaisia tapoja hallita pelaamista.

Perheen arjessa pelaamiseen liittyvät aikarajoitukset ovat tyypillisiä. Sen sijaan tutkimus osoitti, että lapsilla olisi enemmän kiinnostusta jakaa peliharrastustaan myös sisällöllisesti vanhempiensa kanssa kuin mihin nykyvanhemmilla näyttäisi olevan kiinnostusta tai valmiuksia.

Tutkimuksen perusteella on siis syytä suositella pelejä koskevan mediakasvatuksen tuomista kotien ja koulujen arkipäivään, sekä tutkimukseen perustuvien uusien oppimateriaalien kehittämistä.

PeTo-projektissa tutkitaan pelien merkityksiä lasten ja nuorten elämässä. Tavoitteena on saada tutkittujen 284 10­12-vuotiaan tamperelaislapsen oma ääni ja henkilökohtainen mediasuhde selkeästi esiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    5. 5

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    8. 8

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär, 17, muutti tyyliään täysin – muuntautui blondiksi

    9. 9

      Olisiko tämä kuski todella ollut Mercedekseltä parempi valinta kuin Valtteri Bottas? Katso mikä moka!

    10. 10

      Kova kuntohiihtäjä testasi viidet karvasukset – epäilijä yllättyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    5. 5

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    6. Näytä lisää