Digitoday

Valikko

Gartner: vasta joulumyynti voi nostaa Nokiaa

Samalla kun Nokia seuraa markkinaosuutensa kutistumista, se joutuu myös katsomaan, kuinka sen imago edelläkävijänä rapistuu. Gartnerin analyytikon Ben Woodin mielestä kännykkäjätti nuokahti ja unohti trendit.

Woodin mielestä esimerkiksi Motorola, Siemens ja Sony Ericsson ovat kiilanneen trendikkyydessä Nokian ohi. "Nokiahan on aina ollut turvallinen ja paras. Jos sen sijaan mittarina on "cool", Nokia on selvästi menettänyt ykkössijan. Se ei ole haistanut uusimpia trendejä", Wood arvioi.

Woodin mukaan Nokia on sortunut itsevarmuuteen ja kuvitellut voivansa myydä juuri mitä se haluaa. Seurauksena yhtiö joutuu taistelemaan markkinaosuuksistaan vuoden loppuun saakka.

"Toinen vuosineljännes tulee olemaan taistelua. Kolmannella neljänneksellä Nokia pystynee vakauttamaan markkina-asemansa uusien tuotteiden myötä. Mutta vasta viimeisellä kvartaalilla yhtiö voi alkaa taas rakentaa", Wood toteaa.

Strategy Analytics -tutkimusyhtiön tuoreen arvion mukaan Nokian markkinaosuus olisi pudonnut jo alle 30 prosenttiin. Gartner ei ole vielä arviotaan julkistanut, mutta Woodin mukaan kyse on "huomattavasta laskusta". Nokia itse pitää sinnikkäästi kiinni 35 prosentin arviostaan.

Muoti syrjäyttää teknologiaa

Ben Woodin mukaan Nokian ongelmat eivät kulminoidu paljon puhuttuihin simpukkapuhelimiin. Yleisempi syy on yhtiön itsepäinen kustannuskeskeisyys, joka on tarkoittanut kompromisseja.

Nokia on esimerkiksi siirtynyt hitaasti 4 000 värin näyttöteknologiasta 65 000 värin tekniikkaan. Se tarkoittaa matalampia kustannuksia ja suurempaa tuotantoa, mutta jotain on unohtunut.

"Insinööri voi ajatella, että kannattaa säästää näyttöteknologiassa. Samalla saattaa kuitenkin jäädä huomaamatta, että muoti merkitsee kännykkämarkkinoilla nykyään vähintään yhtä paljon kuin teknologia", Wood hahmottaa.

Woodin mukaan esimerkiksi yksilölliset muovikuoret ja kevyet akut ovat osoittautuneet yllättävän tärkeiksi. Nokia on ollut hidas myös kamerapuhelinten ja blue toothin käyttöönotossa.

Yksi selitys löytyy Nokian keskittymisestä pioneerihankkeisiin kuten N-Gageen, multimediaan ja enterprise-tuotteisiin, mikä on vienyt parhaan terän ydintuotteiden suunnittelusta.

"Pitkällä aikavälillä ratkaisu on viisas, mutta tästä vuodesta se tekee todella vaikean."

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    8. 8

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    9. 9

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    10. 10

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    6. Näytä lisää