Digitoday

Valikko

Tekes rohkaistui Netsin tuloksista

Teknologian kehittämiskeskuksen vuonna 2001 käynnistämä Nets - Tulevaisuuden verkot -teknologiaohjelma on käynnissä viimeistä vuottaan. Ohjelmassa on Tekesin mukaan saavutettu koko tietoliikennealaa rohkaisevia tuloksia kansainvälisestikin.
Nets on laajin Tekesin teknologiaohjelmista. Kolmen toimintavuotensa aikana siinä on käytetty yritys- ja tutkimusprojekteissa yli 200 miljoonaa euroa.

Ohjelman saavutuksia ja tietoliikennealan ajankohtaisia näkymiä käsitellään tarkemmin ohjelman vuosiseminaarissa, joka pidetään keskiviikkona koulutuskeskus Dipolissa Espoon Otaniemessä.

Seminaarin kansainvälisen puheenvuoron pitää Euroopan Komission Augusto de Albuquerque, Communication and Network Technologies -yksikön päällikkö. Hän käsittelee muun muassa kehitteillä olevaa Mobile Platform -ohjelmakokonaisuutta, mikä osaltaan viitoittaa eurooppalaisen tietoliikenteen kehitystä useiksi vuosiksi eteenpäin, Tekes arvioi.

Nets-hjelman tavoitteena on muun muassa vahvistaa teollisuuden teknologista johtoasemaa tulevaisuuden langattomien järjestelmien ja laajakaistaisten pakettiverkkojen teknologioissa sekä luoda uutta liiketoimintaa niille langattomien ja laajakaistaisten verkkojen päätelaitteiden ja ohjelmistojen markkinoille, joilla voidaan saavuttaa kansainvälinen johtoasema, Tekes listaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    4. 4

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    5. 5

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    6. 6

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    7. 7

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    8. 8

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    9. 9

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    10. 10

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    4. 4

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    5. 5

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    6. Näytä lisää