Digitoday

Valikko

Ikea shanghaijaa kuvien käsittelyä

Ruotsalainen huonekalujätti Ikea harkitsee digitaalisen kuvankäsittelyn siirtämistä ainakin kokeiluluontoisesti Kiinaan. Ikea tarvitsee runsaasti laadukkaita kuvia katalogiinsa. Kerran vuodessa ympäri maailmaa ilmestyvän Ikean luettelon painosmäärät ovat suuremmat kuin Raamatulla.
Dagens Nyheterin mukaan Ikean katalogi on saavuttanut eri puolilla maailmaa lähes kulttituotteen arvon.

Yhtiö esittelee sisustustuotteitaan pikkutarkasti laadittujen kuvien avulla. Kuvat ovat samat kaikkialla, vain tekstin kieli vaihtelee ruotsista arabiaan ja englannista mandariinikiinaan.

Ikean jokavuotista katalogiaurakkaa kuvastaa se, että yhtiön eteläruotsalaisessa, uneliaassa Älmhultin pikkukaupungissa sijaitsevan pääkonttorin kylkeen on rakennettu yksi Euroopan suurimmista kuvalaboratorioista.

Ikean kaikkien luetteloiden kuvankäsittely ja taitto on keskitetty Älmhultiin. Yhtiö painattaa luettelonsa eri puolilla maailmaa sijaitsevissa kirjapainoissa.

Nyt Ikea selvittää mahdollisuuksia siirtää ainakin osa kuvien käsittelystä Shanghaihin Kiinaan. Ikealla on kaupungissa tavaratalo, keskusvarasto ja alueellinen ostokonttori.

Kiinaan siirtämisen syy on tuttu: kustannussäästöt. Kiinassa kuvien käsittely painokuntoon tulee huomattavasti halvemmaksi kuin Ruotsissa.

Ikea on aiemmin kokeillut vastaavaa liikettä Puolassa, mutta sikäläinen laboratorio ei yltänyt Ikean kuviltaan edellyttämään painojälkeen.

Virtuaalinen sisustus avuksi

Ikealla on toinenkin säästökeino takataskussaan. Yhtiö tutkii sitä, onko kokonaisen sisustusmiljöön tuottaminen mahdollista täysin digitaalisesti eli tietokoneen avulla.

Tähän menessä kaikki kuvauskohteet on rakennettu pikkutarkasti jokaista kukkamaljakkoa myöteen reaalimaailman oloissa.

- Yksi mahdollisuus on tehdä asetelmat tietokoneen avulla, Ikean viestinnästä vastaavan Ikea Communicationsin toimitusjohtaja Peter Keerberg sanoo Dagens Nyheterille.

Yhtiön uusi luettelo kolahtaa myös suomalaisista postiluukuista keskikesällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    3. 3

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    8. 8

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    9. 9

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    10. 10

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    3. 3

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    6. Näytä lisää