Digitoday

Valikko

Millenniumista "Suomen Nobel-palkinto"

Vuoden 2004 Millennium-juhlallisuuksien päättyessä Suomen teknologiapalkintosäätiö kääntää katseen seuraavaan, vuonna 2006 jaettavaan Millennium-teknologiapalkintoon.
- Olen tyytyväinen ensimmäisen palkinnon saamaan vastaanottoon. Palkinnonsaajan valinta osui kohdalleen ja uutisoitiin laajasti Yhdysvalloista Japaniin. Viimeisen viikon aikana tapahtumamme ovat houkutelleet paikalle vieraita yli 35 maasta viideltä mantereelta, toteaa Suomen teknologiapalkintosäätiön asiamies Ossi Kokkonen.

Ulkomailla miljoonan euron palkintoa verrattiin muun muassa Suomen vastineena Nobel-palkinnolle.

- Uskon että kovalla työllä ja yhteistyökumppaneiden tuella Millennium-hankkeesta tulee menestys.

Tekniikan tohtori Tapio Alvesalo seuraa Suomen teknologiapalkintosäätiön asiamiehen tehtävässä eläkepäiviään jatkavaa Ossi Kokkosta.

- Panostamme seuraavan kahden vuoden aikana voimakkaasti viestintään. Tavoitteenamme on tehdä Millennium-teknologiapalkinnosta kansainvälinen, Suomi-lähtöinen brändi joka tunnetaan ja saa arvostusta maailmalla, Alvesalo sanoo.

Hänestä palkinto voi kovan työn voimin nousta suomalaiseksi korkean teknologian käyntikortiksi tukien samalla kansainvälistä innovointia.

Tapio Alvesalo on aiemmin toiminut energiayhtiö Fortumin teknologiajohtajana. Hän aloittaa toimikautensa virallisesti 1.7.

Uudet ehdokkaat hakuseen tammikuussa

Nimeämisprosessi seuraavan Millennium-teknologiapalkinnon saajan löytämiseksi alkaa tammikuussa 2005. Ehdotuksia otetaan vastaan kaikilta maailman yliopistoilta, tutkimuslaitoksilta ja teknologia-akatemioilta. Ensimmäistä palkintoa varten saatiin 78 ehdotusta.

- Ensimmäisen kerran kokemusten perusteella olemme tarkentamassa kriteerejä entisestään. Valintalautakunnan työlle tulee myös varata enemmän aikaa, kansainvälisen palkintolautakunnan puheenjohtaja Pekka Tarjanne toteaa.

Miljoonan euron palkinto myönnetään käänteentekevästä innovaatiosta joko energia- ja ympäristötekniikan, informaation ja tietoliikenteen, uusien materiaalien ja prosessien tai terveydenhoidon ja biotieteiden alalla. Palkintoa ei myönnetä tieteellisestä tutkimustuloksesta eikä elämäntyöstä.

Suomen teknologiapalkintosäätiö julkaisee syksyn aikana ensimmäisen Millennium-teknologiakonferenssin annin kirjana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      Katso kuvat yli 40-vuotisen uran varrelta: Timo T.A. Mikkonen ei jättänyt yleisöään kylmäksi – ”Täytyy uskoa omaan tyyliinsä”

    9. 9

      Housut pois – naisjalkapalloilijat riisuivat pöksynsä paloasemalla: ”Osa joukkueestamme aliarvioi sosiaalisen median voiman”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    6. 6

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää