Digitoday

Valikko

Atos Origin luottaa Ateenan apuun

Ranskalainen it-palveluyritys Atos Origin SA uskoo Ateenan olympialaisten järjestelmänhallintaa koskevan sopimuksen kääntävän yhtiön tappiot voitoiksi. Atosilla on sopimus myös Pekingin kisojen kanssa vuonna 2008.
Viime vuonna yhtiö teki 169 miljoonan euron tappion. Nyt yhtiön toimitusjohtaja Bernard Bourigeuaud arvioi, että Ateenan kisat lisäävät Atosin tunnettavuutta Euroopassa ja Pekingin olympialaiset tärkeillä Aasian markkinoilla kuten Kiinassa ja Intiassa.

Kotimarkkinoilla Ranskassa Gap Gemini SA:n kanssa kilpaileva Atos Origin SA peri olympialaissopimuksensa Schlumbergerin it-osaston ostamisen jälkeen. Yhtiö hankki SchlumbergerSeman haltuunsa tammikuussa 1,5 miljardilla dollarilla, Financial Times kirjoittaa.

Olympialaisissa Atos vastaa tietokonejärjestelmistä, joiden avulla hallitaan urheilijoiden, majoituksen, kisaliikenteen, viestinnän ja katsojien liikkumisen toimintoja.

IBM kaatui Atlantassa

Olympialaiset ovat vaativa it-kenttä. Esimerkiksi käyvät vuoden 1996 kisat Atlantassa, jossa IBM:n toimittama järjestelmä hajosi viisi päivää ennen kisjojen alkamista. IBM:n laitteet kertoivat muun muassa yhden nyrkkeilijän iäksi 95 vuotta.

IBM käytti Atlantan kisoihin 80 miljoonaa dollaria.

- Jos Atos pärjää Ateenassa hyvin, yhtiö voi kehua peitonneensa IBM:n, eräs analyytikko sanoo Financial Timesille.

Elokuun 13. päivänä alkaviin Ateenan olympialaisiin osallistuu 10 500 urheilijaa ja 21 500 toimittajaa, joten Atosilla riittää paimennettavaa. Kreikka on pienin kesäkisat järjestävä maa vuoden 1952 Suomen kisojen jälkeen.

Isoja asiakkaita Ateenan haavissa

Olympiahankkeesta vastaava varatoimitusjohtaja ja Jean Chevallier sanoo, että varsinkin kansainväliset pankit ovat erittäin kiinnostuneita Atosin Ateenassa tarjoamista tietoturvaan liittyvistä järjestelyistä.

Atos pyrkii Ateenan avulla houkuttelemaan itselleen suuria asiakaita. Näitä ovat muun muassa hollantilaispankki ABN Amro, öljy-yhtiö Royal Dutch/Shell Group ja teleoperaattori Royal KPN NV, joiden edustajat Atos vie kisojen aikana paikan päälle.

SchlumbergerSeman osto nosti Atosin liikevaihdon yli viiteen miljardiin euroon vuodessa. Ensi neljänneksellä myynti nousi 1,3 miljardiin euroon vuoden takaisesta 780 miljoonasta eurosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    5. 5

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    6. 6

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    7. 7

      Äiti nukkui 18-vuotiaan poikansa kanssa lusikassa ja netti kohahti – asiantuntija näkee asiassa ihan toisen ongelman

    8. 8

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    9. 9

      Nyt on huono ajokeli! Lounais-Suomessa jopa kymmeniä onnettomuuksia tunnissa, useita rekkoja jumissa

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    10. 10

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    5. 5

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    6. Näytä lisää