Digitoday

Valikko

Ranska kantaa kortensa vapaiden ohjelmistojen kekoon

Kolmen valtion rahoittaman tutkimusorganisaation tutkijat julkistivat uuden vapaan lähdekoodin lisenssin tarkoituksenaan saada vapaa lähdekoodi leviämään paremmin, kertoo InfoWorld.

Suurin osa avoimen lähdekoodin lisensseistä on kirjoitettu englanniksi ja ne ovat keskittyneet Yhdysvaltain lainsäädäntöön. Joissakin maissa, kuten Ranskassa, lakijärjestelmä on toisenlainen.

Ranskassa kuluttajatuotteiden valmistajat eivät voi kokonaan irtisanoutua vastuusta valmistamissaan tuotteissa. Tämän vuoksi monet muuten avoimen koodin kannattajat, joilla ei ole yritystä takanaan, eivät ole vielä lähteneet vapaan lähdekoodin kelkkaan.

Uusi ranskalainen vapaa lisenssi, CeCILL, tarjoaa kiertotien maan lainsäädäntöön ilmoittamalla lisenssiehdoissa, että ohjelmisto on tarkoitettu kokeneille käyttäjille. Tällöin vastuukysymykset pienenevät huomattavasti, mutta kehittäjät joutuvat ottamaan silti hiukan vastuuta tekemisistään, jonka pitäisi olla käyttäjille luottamusta herättävää.

Myös tekijänoikeudelliset seikat ovat Ranskassa ja Yhdysvalloissa erilaisia; Ranskassa ohjelmistokoodin oikeudet kuuluvat yritykselle, joka siitä maksaa, mutta se on otettu uudessa lisenssissä huomioon.

CeCILL on ensimmäinen ranskalainen vapaa lisenssi. Se vastaa hyvin tunnettua Free Software Foundationin General Public Licenseä, jota muun muassa Linux-ydin käyttää. CeCILLin lisäksi ranskalaiset suunnittelevat tuovansa myöhemmin lgpl- ja bsd-lisenssien ranskalaiset vastineet julki.

CeCILL sisältää erikoismaininnan siitä, että sen alaista koodia voi uudelleenlisensoida gpl:n alaisena.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    10. 10

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    6. Näytä lisää