Digitoday

Valikko

Tv tänään: Nähtyjä elämiä ja laulettuja lauluja?

Nähdyt elämät ja lauletut laulut. Uusinnat televisio-ohjelmakartan ytimessä näyttävät oudoilta, jos tarkoituksena on saattaa yhteen mainostajat ja ostohaluinen eli jotain uutta kaipaava yleisö.
Oikeastaan minun pitäisi toistaa itseäni havainnollistaakseni hyvin tunnetta, josta television kanta-asiakaskatsojat tapaavat saada takuuvarman kesäpuheenaiheen – saman vuodesta toiseen, kuten aiheeseen kuuluu. Elämme jälleen uusintojen aikaa.

Eräänä perjantai-iltana television ääreen eksyessäni ei edes kaltaiseni satunnainen katsoja voinut kuin tokaista, että nyt on kyllä kaikki mahdollinen nähty!

Nähty mikä nähty

Jos kaikkea mahdollista ei olisi nähty, meille tuskin tarjottaisiin valtakunnanverkossa niin sanottuun parhaimpaan katseluaikaan Idols-kisaa uusintana alusta loppuun. Meille tarjottaisiin mieluummin vaikka yhteislaulua – olkoonkin, että se on eri ikäryhmien suurinta tv-herkkua kai lähinnä naapurimaassa, jossa Allsång på Skansenin televisiointipaikallekin rientää kerta toisensa jälkeen tuhansiin yltävä yleisö.

Vaan ei kun ei! Meillä televisio tarjoaa jo kerran tulkinnoiltaan, tuomaroinniltaan ja tuomaroinnin tulkinnoiltaan loppuun ajettua luritus- ja laulukoitosta, eikä suinkaan jätä menneessä elämistä tähän: arki-iltojen tiiviimmän katseluajan avaavat jo kerran eletyt Salatut elämät, vaikka nimen pitäisikin kai jo olla Nähdyt elämät.

Valehteleeko kuva vai onko televisio todellakin näin kaikkensa antanut, että se prime time –hetkinäänkin jaksaa levittää katsojiensa eteen vain uusintojen kirjoman ohjelmakartan, jonka varassa yleisön pitäisi löytää mielekäs reitti myös digi-tv-kauppiaiden luo?

Tulkintani saattaa olla rohkea, sillä kesän televisiota suosivia kelejä on toki ollut mahdoton ennakoida, mutta kuitenkin: eikö uusintojen määrä ja laatu ole ikään kuin suoraa sukua oletukselle, että katsojat eivät kaipaa vaihtelua eivätkä uutta? Ainakin mainostajana kauhistuisin ajatusta.

Kuva meistä?

Kaivetaanpa siis kauniiksi lopuksi esiin muuan ohjelmaidea, ajan hengessä tosin osin jo nähtyä lämmitellen. Tuttua on ainakin ansaintalogiikan ydin: kännykän omistajien halu ruutuun, edes hetkellisesti, samoin kuin ihmisten ilmeinen tarve kommentoida kaikkea mahdollista teleäänestyksissä.

Toistaiseksi esimerkiksi MTV3 on näyttänyt tarjoavan katsojilleen mahdollisuutta potkia iltapäivän iloksi niin sanotun televisio-ohjelman jalkapalloasuista juontajaa lisämaksullisilla tekstiviesteillä, jotka ruudussa sinkoilevat palloina tätä kohti. Miten olisi askel edemmäs?

Jospa kanavat marssittaisivatkin ruutuun vaihteeksi omia ohjelmapomojaan pommitettavaksi virtuaalisilla ruusuilla ja risuilla tai muilla valinnaisilla luonnontuotteilla eräänlaisen kehityskeskustelun merkeissä? Samaan aikaan tv-chateista ja äskeisestä pallottelustakin tuttu virtuaalinen pää voisi teknohenkisesti vuoroin buuata ja hurrata saapuvien ja tietenkin vähintään euron hintaisten viestien tahdissa. Tulisikohan tästä myyvä ohjelma vai yleistä mylvintää?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    5. 5

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    6. 6

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    10. 10

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    10. 10

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    5. 5

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    6. Näytä lisää