Digitoday

Valikko

Tutkimus: Kisa parhaasta työvoimasta kiihtyy

Talouden elpyessä taistelu parhaasta työvoimasta yltyy. Accenturen teettämän tutkimuksen perusteella yrityksillä ei kuitenkaan ole riittäviä valmiuksia lähteä kisaan mukaan. Kustannussäästöt ovat tiputtaneet monet yritykset markkinoiden vauhdista.

Accenturen neljännessä vuosittaisessa High Performance Workforce

Taistelu työvoimasta alkamassa

Kaksi viidesosaa vastaajista sanoi, että taistelu parhaasta työvoimasta tulee vaikuttamaan heihin seuraavan vuoden aikana. Vastaajista yli viidennes prosenttia totesi, että kilpailu työvoimasta koskettaa heitä jo tällä hetkellä.

Yrityksiltä puuttuu kuitenkin keinoja ja osaamista kohdata markkinoiden kasvavat haasteet. Kun lähes kaksi kolmasosaa vastaajista koki tehokkaan johtamisen ja toisaalta puolet organisaation ja sen kulttuurin kehittämisen yrityksessään tärkeäksi, vain kahdeksan prosenttia vastaajista näki oman organisaationsa toimivan erittäin hyvin näillä alueilla. Lisäksi vain 17 prosenttia vastaajista saattoi kuvailla henkilöstönsä yleistä osaamistasoa alansa johtavaksi.

Kustannusten alennus tiputtaa markkinavauhdista

Tutkimuksen tulokset viittaavat myös siihen, että yritysten ylimmän johdon huomio on siirtymässä kustannuksista kasvuun. Tällä hetkellä kolmasosaprosenttia vastaajista sanoi vielä keskittyvänsä kustannusten kontrollointiin, kun kasvuun panostavien osuus oli 27 prosenttia.

Tulevan vuoden aikana kasvuun tulee kuitenkin keskittymään 42 prosenttia vastaajista, jolloin kustannustaso kiinnostaa ensisijaisesti enää 18 prosenttia vastaajista.

- Monet yritykset ovat tippuneet markkinoiden vauhdista, koska ne ovat viime aikoina keskittyneet kustannusten alentamiseen. Nyt kun yritykset jälleen lisäävät korkeamman suorituskyvyn toivossa investointejaan, tulee yritysten pystyä palauttamaan myös kykynsä kilpailla korkean kaliiberin työntekijöistä. Haasteeseen vastaaminen edellyttää strategisempaa lähestymistapaa henkilöstöhallintoon, kertoo Accenturen Human Perfromance

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    4. 4

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    5. 5

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    6. 6

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    7. 7

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    8. 8

      Metalliyhtye Avenged Sevenfoldin keikkalavalla järkyttävä onnettomuus – mies kuoli, toinen taistelee hengestään

    9. 9

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    10. 10

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    4. 4

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    5. 5

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    6. Näytä lisää