Digitoday

Valikko

SCO:n päämies ei aio viedä enempää Linux-käyttäjiä oikeuteen

Kovista kannanotoistaan ja lennokkaasta viestintäpolitiikastaan tutuksi tullut SCO:n pääjohtaja Darl McBride ei aio haastaa uusia Linuxia käyttäviä yrityksiä oikeuteen.
"Uskon, että meillä on kasassa tarvittavat kanteet eri oikeussaleissa saadaksemme vaateillemme ratkaisun. Minusta meillä ei ole tarvetta lähteä uusien Linux-asiakkaiden perään taikka olla entistä äänekkäämpiä", McBride sanoo uutispalvelu IDG:n haastattelussa.

McBride haluaa tällä viikolla keskittyä lakiasioiden sijaan yhtiönsä uusien Unix-tuotteiden esittelemiseen SCO Forumissa Las Vegasissa. Tapahtumassa esimerkiksi valotetaan ensimmäistä kertaa yhtiön Openserver-ohjelmistoa ja promotoidaan vuoden lopussa käynnistettävää kehittäjäohjelmaa nimeltä SCO Marketplace Initiative yhtiön Unix-käyttöjärjestelmien työstämiseksi.

IDG huomioi, että oikeudenkäynnit eivät ole auttaneet SCO:ta taloudellisesti. Yhtiötä uhkaavat kasvavat tappiot käräjöintikustannusten, heikosti sujuneen Unix-bisneksen ja aneemisen Linux-lisenssikaupan seurauksena. McBride ei kuitenkaan usko Unix-bisneksen olevan kuolemassa, vaan odottaa alalta kasvua.

Linux-lisenssit eivät myy

SCO on saanut viimeisimmän vuosineljänneksen aikana myytyä Linux-lisenssejä vain alle 10 000 euron edestä. "Useat kolmannet osapuolet ovat hypänneet tarjoamaan suojausta oikeudenkäyntien varalta", McBride selvittää. Hän on kuitenkin rauhallinen asian suhteen.

SCO on tarjonnut lisenssejä Linuxia käyttäville yrityksille, jotta nämä säästyisivät haasteilta. Yhtiön mukaan Linux sisältää aineetonta omaisuutta, joka on varastettu Unixista. Ohjelmistotalo on haastanut kaksi Linux-käyttäjää oikeuteen, DaimlerChryslerin ja Autozonen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää