Digitoday

Valikko

IDC: pc:iden vaihtorumba käynnistynyt suuryrityksissä

Pc:iden yritysmyynti on piristynyt alkuvuodesta. Markkinatutkija IDC:n mukaan huhti-kesäkuun kasvu oli lähes 30 prosenttia vuoden takaiseen neljännekseen verrattuna. Pitkään odotetut pc:iden korvaushankinnat ovat alkaneet ja myynnin kasvua on ollut suuryrityssegmentissäkin.

Myynnin kasvu on keskittynyt palvelimien ja kannettavien myyntiin, mutta toisin kuin kuluttajapuolella, myös pöytäkoneiden myynti kasvoi reilusti yli viidenneksellä yritysmarkkinoilla.

Neljän kärki, HP, IBM, Fujitsu Siemens ja Dell myy edelleen noin kolme neljännestä Suomen yritys-pc:istä.

Kuluttajat suosivat kannettavia

Kuluttajat ovat suosineet edullisia kannettavia, ja kannettavien osuus kuluttajamarkkinoista on kuluneella puolivuotiskaudella ollut yli 40 prosenttia. Vaikka HP:n ja Fujitsu Siemensin valta-asema kuluttajamarkkinoilla on kasvanut viime vuoden alkuun verrattuna, ovat kotimaiset DGC, ARC ja Verkkokauppa.com onnistuneet puolustamaan markkina-asemiaan etenkin erikoistumalla vaativampien pöytäkoneiden ostajien erityistarpeisiin, IDC kertoo.

Kannettavien kokonaismyynti kasvoi yli 40 prosentilla. Ne muodostavat tällä hetkellä jo yli kolmanneksen pc:iden kokonaismyynnistä. HP ja Fujitsu Siemens ovat selkeitä markkinajohtajia.

HP:lla, IBM:llä ja Dellillä oli vahva neljännes yrityskannettavien puolella, kun taas Fujitsu Siemens on valloittanut yli puolet Suomen kuluttajakannettavien markkinoista. IDC:n mukaan Acer on onnistunut kasvattamaan kannettavien markkinaosuuttaan vahvasti sekä kuluttaja- että yrityskannettavissa ja on kannettavien markkinaosuustilastoissa neljäntenä.

Neljän kärki ennallaan kokonaismarkkinoilla

Neljän kärki säilytti asemansa Suomen kokonaismarkkinoilla. Acer ja Apple kasvattivat suhteellisesti eniten myyntiään, ja markkinoiden 24 prosentin kasvu on jakaantunut tasaisesti eri toimijoiden kesken.

HP:n markkinaosuus puolivuotiskauden jälkeen oli vajaan kolmanneksen, Fujitsu Siemens hallitsee noin viidennestä markkinoista ja IBM:n ja Dellin markkinaosuudet ovat kymmenen prosentin molemmin puolin. Acer lisäsi eniten markkinaosuuttaan ja kiilasi viidenneksi. Kotimaiset toimijat menettivät hieman markkinaosuutta kokonaismarkkinoista.

IDC uskoo pc-myynnin kasvun edelleen jatkuvan Suomessa, vaikkakin maltillisemmin. Suuryritysten korvaushankinnat ja pk-sektorin aktiivisuus it-hankinnoissa pitävät yllä yritysmyyntiä, ja kuluttajamyynnin odotetaan edelleen kasvavan, vaikkakin kasvun hidastuminen on jo tällä saralla näköpiirissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    7. 7

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    10. 10

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää