Digitoday

Valikko

Almare ja Plenware yhdistyvät

Tamperelainen ohjelmistoyritys Almare on hankkinut omistukseensa samoin tamperelaisen Plenwaren. Yhtiöiden hallitukset esittävät yhtiökokousten päätettäväksi, että kauppa toteutetaan fuusiona, jossa Plenware Oy fuusioidaan Almare Systems Oy:öön.

Yhteenliittymän myötä Tampereelle syntyy ohjelmistotalo, joka työllistää yhteensä 250 henkeä ja jonka liikevaihto on 18 miljoonaa euroa. Nyt syntyvä kokonaisuus on henkilömäärällä mitattuna suurin tamperelainen ohjelmistoyritys.

Sekä Almaren että Plenwaren osakkaiden enemmistö on sitoutunut äänestämään fuusion puolesta. Plenwaren osakkaat saavat fuusiovastikkeena noin kolmanneksen Almaren osakekannasta. Almare Systems muuttaa nimensä Plenwareksi.

"Uskomme, että ohjelmistoala on kehittymässä kohti suurempia yksiköitä. Olemme viime aikoina kasvaneet valtakunnallisesti merkittäväksi toimijaksi. Aiomme jatkaa kasvuamme myös jatkossa sekä orgaanisesti että yrityskaupoilla. Nyt toteutunut yrityskauppa on askel polulla, jossa yhtenä mahdollisuutena on pörssilistautuminen", sanoo Almaren toimitusjohtaja Hannu Meskanen.

"Yhdistyminen Almaren kanssa on luonnollista, päällekkäisyyksiä ei juurikaan ole, mutta synergiaetuja löytyy hyvinkin muun muassa entistä laajemman osaamispohjan myötä", toteaa Plenwaren toimitusjohtaja Pasi Kivimäki.

Uuden kokonaisuuden toimitusjohtajaksi tulee DI, KTM Hannu Meskanen. Toimitusjohtaja Pasi Kivimäki jää sapattivapaalle.

Almaren ydinosaamista ovat ohjelmisto- ja tietoliikenneratkaisut sekä laadunvarmistuspalvelut. Plenware on erikoistunut vaativiin ohjelmisto- ja tietoliikenneratkaisuihin.

Almare on ostanut aiemmin tänä vuonna tamperelaisen Patria Ailonin sekä oululaisen Universal Technologiesin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    6. 6

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    7. 7

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    8. 8

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    9. 9

      Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. 6

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    6. Näytä lisää