Digitoday

Valikko

Matematiikasta vettä myllyyn yrityksissä

Jyväskylän yliopistolla on kuluvalla viikolla lanseerattu monitieteinen tieteellisen laskennan ja optimoinnin Scoma-hanke (Scientific Computing and Optimization in Multidicipline Applications). Hanketta ajaa yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan tietotekniikan laitos, ja tarkoituksena on puskea matemaattisia työkaluja yrityksiin tuottavuutta lisäämään.

- Matemaattinen osaaminen on suomalaisissa yrityksissä muutamaa kärkiyritystä lukuun ottamatta epätyydyttävällä tasolla. Tämä on vähitellen muodostumassa kriittiseksi tekijäksi yritysten kehitykselle: tuotesuunnittelu on liian hidasta ja suunnittelutyökalut ovat vanhanaikaisia, tuotanto takkuilee, materiaalihallinnassa, yritysten sisäisessä ja ulkoisessa logistiikassa on tehottomuutta. Kaikkiin näihin ongelmiin tarjoavat apua uusimpaan matemaattiseen tietoon perustuvat tieteellisen laskennan ja optimoinnin uudet metodit ja niihin perustuvat ohjelmistot, hahmottelee hankeen vetäjä professori Pekka Neittaanmäki.

Pohjustusta 15 vuotta

Hankkeen eteen on tehty systemaattista ja pitkäjänteistä työtä, Neittaanmäki sanoo. Scoman pohjatyötä on tehty 15 vuotta ja nyt sitä saatellaan maailmanluokan sarjaan. Hankkeeseen on rekrytoitu dosentiksi yli kymmenen kansainvälistä huippuprofessoria. Lähtökohtana on ollut korkeatasoinen tohtoritutkintoon tähtäävä koulutus.

- Tohtoreista onkin kehittämistyön aikana valmistunut lähes viisikymmentä. Kun väitelleet ovat sijoittuneet koti- ja ulkomaisiin ja tutkimuslaitoksiin ja yrityksiin, on syntynyt kiinteä kansallinen ja kansainvälinen verkosto, Neittaanmäki arvioi.

Scoma-hankkeen lanseerausseminaarissa 20.10. puhunut ranskalaisprofessori Jacques Periaux esitteli lukuisia esimerkkejä matemaattisen työkalujen käytöstä suunniteltaessa uusia teollisia tuotteita. Esimerkiksi uusimman lentokoneen suunnitteluaikaa on voitu nopeuttaa yli vuodella uusien kollaboratiivisten verkkomenetelmien avulla. Samalla kustannussäästöt voivat alentua parhaimmillaan 30 prosentilla. Professori Periaux`lle luovutettiin maaliskuussa 2004 Jyväskylä University Fellow -tunnustus.

Scoma tavoittelee johtavaa asemaa Suomessa ja pääsyä muutaman vuoden kuluttua Euroopan unionin huippututkimusyksikköjen verkostoon. Hanke tekee yhteistyötä oman yliopiston, muun muassa Agora Centerin monitieteisten tutkimusryhmien kanssa. Hankkeen kansallisia partnereita ovat muun muassa Suomen Akatemia, CSC, VTT, muut Suomen yliopistot sekä yritykset. Kansainvälisiä yhteistyötahoja ovat esimerkiksi EU sekä Euroopan, Amerikan ja Aasian yliopistot ja tutkimusorganisaatiot.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    8. 8

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    9. 9

      Meksiko suuttui USA:lle karkotussuunnitelmien takia – Valkoisen talon tiedottaja kuvaa maiden suhteita ”ilmiömäisiksi”

    10. 10

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    6. Näytä lisää