Digitoday

Valikko

Sähköinen tunniste OP-ryhmän Visa Electronille

OP-ryhmän asiakas saa tästä päivästä lähtien halutessaan Väestörekisterikeskuksen kansalaisvarmenteen eli sähköisen henkilötunnisteen sirulliseen Visa Electron -maksukorttiinsa. Tunnisteen avulla kortin haltija voi käyttää useita valtion, kunnan ja yksityisen sektorin sähköisiä palveluja.

Kansalaisvarmenteen avulla sekä palvelun tarjoaja että sen käyttäjä voivat varmistua oikeasta henkilöllisyydestä. Tunnisteen avulla kortin haltija voi käyttää internetissä erilaisia tarjolla olevia julkishallinnon ja yksityissektorin tarjoamia palveluja. Osuuspankin internet-pankkipalvelussa asiakas voi kansalaisvarmenteensa avulla esimerkiksi allekirjoittaa lainasopimuksen.

Asiakas saa kansalaisvarmenteen aluksi sirulliseen Visa Electron -maksukorttiinsa, ensi vuonna myös kansainväliseen pankkikorttiinsa, kun ne muuttuvat sirukorteiksi. Pankkikorttiin liitetty sähköinen tunniste toimii siis aivan samoin kuin poliisin myöntämässä sirullisessa henkilökortissa oleva tunniste. Pankkikortissa ei kuitenkaan ole kuvaa eikä sitä voi käyttää henkilöllisyystodistuksena tai matkustusasiakirjana.

- Tähän asti sähköisellä henkilökortilla on voinut tunnistautua Osuuspankin verkkopankkipalveluihin. Nyt Osuuspankin Visa Electron -maksukortin kansalaisvarmenteen avulla asiakas voi tehdä laillisesti sitovan sähköisen allekirjoituksen ja tunnistautua kaikkiin niihin samoihin yksityissektorin ja hallinnon palveluihin kuin sirullisella henkilökortillakin, toteaa kehittämisjohtaja Matti Korkeela OP-ryhmästä.

Kansalaisille tarkoitettu sirullinen henkilökortti otettiin Suomessa käyttöön ensimmäisenä maailmassa joulukuussa 1999. Korttia käytetään tietokoneeseen liitettävän kortinlukijan avulla. Tällä hetkellä käytössä on noin 50 000 korttia, ja tarjolla on noin 50 verkkopalvelua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. 6

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    7. 7

      Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

    8. 8

      Verilöyly, hautakivet, tuulenpieksämä... 27 sanaa, jotka lausuttiin ensi kertaa USA:n presidentin virkaanastujaispuheessa – Katso koko lista

    9. 9

      Putouksen uusi tähti loisti Donald Trumpina – kollega piti Hollywood-tähden veroisena

    10. 10

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. Näytä lisää