Digitoday

Valikko

Solaris 10 vainuaa pullonkaulat ilmaiseksi

Sun Microsystems on esitellyt uuden version käyttöjärjestelmästään, Solaris 10:n. Yhtiö toivoo tuotteen kampeavan bisnekset takaisin vakaan kannattavuuden uralle. Associated Pressin mukaan itse softaa tarjotaan maksutta. Rahaa pyydetään tuesta ja erilaisista palvelusopimuksista, joita Sunin tavoittelemat yritykset ja organisaatiot suosivat.
Solaris 10 on versio raskaan sarjan Unixista, jota hyödynnetään esimerkiksi suurissa datakeskuksissa, pankeissa tai tietoliikenneyrityksissä. Sun sanoo satsanneensa tuotteen tutkimukseen ja kehitykseen yli puoli miljardia dollaria, kertoo puolestaan Reuters.

Sun mainitsee Solaris 10:n sisältävän yli kuusisataa uutta ominaisuutta. Yksi tärkeimmistä on DTrace (dynamic tracing), joka automaattisesti haistelee tietokonejärjestelmien pullonkaulat ja paikantaa vaikeasti löydettäviä bugeja. Diagnoosiin kuluu lupauksen mukaan millisekunteja tai minuutteja tuntien tai päivien sijaan.

Käyttöjärjestelmä toimii palvelimilla, jotka käyttävät joko Sunin omia Sparc-suorittimia tai eri valmistajien x86-suorittimia. Lisäksi tuetaan AMD:n Opteroneja.

Sunin ohjelmistoyksikön johtaja John Loiacono myöntää yhtiönsä jääneen kelkasta, kun halvemmat ja standardit Linux-palvelimet nousivat suosioon jokunen vuosi sitten.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

    5. 5

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    6. 6

      Taloyhtiö vitkutteli paritalon salaojien korjaamista – viivyttely maksoi osakkaille yli 50000 euroa

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Teiniäiti haastettiin oikeuteen törkyisen elämäntyylinsä takia – vuokranantaja vaatii korvauksia löyhkästä ja sotkusta

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Laturaivo iski Juha Mietoon – hiihtolegenda kertoo: ”Se hinkkasi siinä hissun kissun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    6. 6

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

    5. 5

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    6. Näytä lisää