Digitoday

Valikko

Kolme kriittistä Windows-aukkoa päivänvaloon

Tietoturvayhtiöt ovat viikonloppuna varoittaneet kolmesta uudesta Windows-haavoittuvuudesta, joiden kautta hyökkääjä voi käynnistää palvelunestohyökkäyksen tai syöttää koneille vakoiluohjelmia sekä muuta haitallista softaa.

Vaara voi vaania epäluotettavilla web-sivuilla sekä tuntemattomista lähteistä saapuvassa sähköpostissa. Tanskalainen Secunia luokitteli aukot toiseksi korkeimmalle hälytystasolle.

Symantec puolestaan arvioi aukkojen aiheuttavan ylimääräistä uhkaa vuodenajan vuoksi. Esimerkiksi monessa yrityksessä on vajaamiehitys, mikä voi haitata suojautumista mahdollisilta hyökkäyksiltä.

Kuvankäsittely vuotaa

Ensimmäinen aukoista liittyy kuvien käsittelyyn ja on nimeltään Microsoft Windows LoadImage API Function Integer Overflow Vulnerability. Vaarassa ovat petollista kuvaa html-viestissä tai web-sivulla klikkaavat käyttäjät.

Toinen reikä, Windows Kernel ANI File Parsing Crash and DoS Vulnerability, mahdollistaa palvelunestohyökkäyksen saastutetun ani-tiedoston avulla.

Kaksi ensimmäistä haavoittuvuutta koskevat mahdollisesti monia Windows-versioita, mukaan lukien Windows NT, Windows 2000 ja Windows XP SP1. Windows XP SP2 -koneet eivät ole vaarassa.

Kolmas aukko koskee aiempien versioiden lisäksi myös SP2-koneita ja liittyy Windowsin help-tiedostojen käsittelyyn.

Alunperin aukot paikallisti kiinalainen yhteisö nimeltä Xfocus Team. Microsoft ei vielä tarjoa päivityksiä, mutta Symantec suosittelee asiakkaitaan varmistamaan, että näiden virusohjelmat sisältävät tunnisteen Bloodhound.Exploit.19:lle. Tunnisteen pitäisi suojata LoadImage API Function Integer Overflow -aukolta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    6. 6

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Kimi Räikkönen yllätti Helsingissä – marssi kentälle harrastesarjan ottelussa

    9. 9

      EK3: Ogier ajoi ojaan – Hänninen ja Latvala hyvissä asemissa

    10. 10

      Nöyrä ryöstäjä iski Itä-Pakilassa – pyysi anteeksi jo kaupasta lähtiessään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    10. 10

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    6. Näytä lisää