Digitoday

Valikko

Pirotti: Suomi on tietoturvan mallimaa

EU:n tietoturvaviraston pääjohtajan Andrea Pirottin mielestä Suomen toiminta tietoturva-asioissa on esimerkillistä. Pirotti tutustui tietoturvapäivän tapahtumiin tiistaina Suomessa.

- Suomi on tietoturva-asioissa eturintamassa. Tietoturvavirasto tarvitsee Suomen apua ja myös suomalaisten sidosryhmien apua, Pirotti kertoi haastattelussa.

Hänen mukaansa viraston levittämä tietoturvasanoma auttaa myös suomalaisia - ainakin tietoturva-alan yhtiöitä, koska yritysten valveutuessa markkinat kasvavat.

Pietikäinen nuijan varessa

Suomalaisen osaamisen hyödyntäminen tietoturvavirastossa ei ole jäämässä vain ystävällisiin lausuntoihin, sillä viraston johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin viime syksynä viestintäneuvos Kristiina Pietikäinen.

- Suomi on tietoturvallisuuden edelläkävijä, mikä ei tarkoita, että internet on Suomessa sen turvallisempi kuin muuallakaan. Olemme vain ensimmäisenä päättäneet kääriä hihat ja tehdä asialle jotain, puheenjohtaja Pietikäinen vastasi kehuihin puheessaan.

Myös yritykset saavat äänensä kuuluville virastossa. Nokian turvallisuusjohtaja Urho Ilmonen, F-Securen toimitusjohtaja Risto Siilasmaa ja SSH:n tuotejohtaja Petri Lillberg kuuluvat viraston toimintaa tukevaan 30 hengen permanent stakeholders -ryhmään.

Toimintaa käynnistellään

Pirottin luotsaama tietoturvavirasto - viralliselta nimeltään European Network and Information Security Agency - pitää päämajaansa väliaikaisesti Brysselissä. Lopullinen määränpää on Kreikka.

EU:n mittakaavassa pieni virasto on jo muutaman kuukauden ajan käynnistellyt toimintaansa.

- Työntekijöitä on 44, kun virasto on täydessä vahvuudessaan, mutta se sopii toimintatapaamme, eikä ole huono asia. Euroopan komissio on tehnyt tässä oikean strategisen päätöksen, Pirotti sanoi

- Virasto voi toimia suoraan maiden kanssa luomalla oikeanlaisen suhdeverkon ja välittää tietoa sekä jakaa tietoa maiden välillä. Tehtäviämme ovat luottamuksen rakentaminen ja tiedon jakaminen.

Hyvin varustautunut Suomi

Hänen mukaansa yksi viraston keskeisistä tehtävistä lähitulevaisuudessa on kerätä Suomen kaltaisista "hyvin varustautuneista" EU-maista hyviä käytäntöjä tietoturva-asioissa sekä jalostaa ja jakaa tätä tietoa heikommin varustautuneille maille.

- En halua käyttää termiä vähemmän kehittynyt, koska se kuulostaa ikävältä, Pirotti perustelee sanavalintaansa.

Pääjohtaja korostaa, että hänen virastonsa ei kajoa turvallisuuspolitiikkaan eikä oikeus- tai poliisiasioihin. Viraston toimivaltaan vedoten hän ei myöskään halua kommentoida EU:n puitepäätösehdotusta verkkoliikenteen tunnistetietojen tallentamisesta.

- Emme jahtaa terroristeja tai rikollisia, eikä siihen olisi resurssejakaan. Jos sellaisiin törmäämme, käännymme niitä asioita hoitavan viranomaisen puoleen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Vierailu Helsingissä näkyvästi esillä – X Factor -juontaja ällistyi vastaanotosta: ”En ole eläessäni nähnyt vastaavaa!”

    2. 2

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    3. 3

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    4. 4

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    8. 8

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    9. 9

      Istanbulin keskustassa pommi-isku jalkapallostadionin luona – ainakin 20 loukkaantunut

    10. 10

      Nämä kehtaa jättää yöpöydälle! 13 supertyylikästä seksilelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Vierailu Helsingissä näkyvästi esillä – X Factor -juontaja ällistyi vastaanotosta: ”En ole eläessäni nähnyt vastaavaa!”

    2. 2

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    3. 3

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    4. 4

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. Näytä lisää