Digitoday

Valikko

Valtion it-johtaja etsii punaista lankaa

Valtion it-johtajaksi juuri nimitetty Leena Honka uskoo keskittämiseen ja toivoo löytävänsä punaisen langan yhtenäistettävien it-toimintojen osalta. Valtion it-hallinta ei tule palaamaan entiseen Valtion tietokonekeskus -aikaan, vaan tarkoituksena on löytää uusia toimintamalleja sekä rakentaa valtion it-toiminnot konsernimaisesti johdetuiksi ja dynaamisiksi toiminnoiksi.

Valtion it-toimintojen uudistamishanke on aloitettu jo marraskuussa.

- Minun työni tulee ensimmäisenä vuonna voimakkaasti keskittymään tämän hankkeen ympärille, Leena Honka kertoo.

Honka odottaa uuden pestin merkitsevän suuria haasteita sekä kovaa työtä.

- Odotan näkyviä tuloksia asiakaspalvelussa, yhtenäistämisessä ja kustannustehokkuudessa muutaman vuoden aikajänteellä sekä hyvää yhteistyötä koko valtionhallinnon ja erityisesti sen eri it-organisaatioiden kanssa. Odotan myös mahdollisuutta vaikuttaa valtionhallinnon tulevaisuuden toimintatapoihin.

Keskityksiä tiedossa

Valtion it aiotaan keskittää konsernimaiseen malliin, joskaan vanhaan Valtion tietokonekeskus -aikaan ei olla palaamassa.

- Mennään yhdessä vauhdilla eteenpäin johonkin uuteen, sanoo Honka.

- Konsernimainen malli tarkoittaa sitä, että kullekin valtionhallinnon organisaatiotasolle, kuten esimerkiksi valtio, hallinnonala ja virasto, määritetään, mistä it-toiminnoista ne vastaavat ja mitä palveluja ne tuottavat.

Kullakin valtionhallinnon organisaatiotasolla on oma vastuualueensa, mutta työtä tehdään kuitenkin tiiviissä yhteistyössä. Päällekkäisyyksiä pyritään poistamaan sekä joitakin tietojärjestelmiä ja toimintoja yhtenäistämään.

- Jokaisella tasolla on valta ja vastuu toimia vapaasti omalla alueellaan sovittujen pelisääntöjen puitteissa. Kuitenkin esimerkiksi valtiotasolla hyväksytyt standardit, politiikat, työsuunnitelmat ja toimenpiteet sitovat koko valtionhallintoa. Samoin koko valtionhallinto hyödyntää niitä tietojärjestelmiä ja it-palveluja, jotka on sovittu yhtenäistettäväksi. Tämä parantaa asiakaspalvelua muun muassa siten, että asiakkaiden suuntaan näkyy yhtenäisempi palveluntarjonta.

Suuria investointeja ei ole näkyvissä

Suuria laite- ja ohjelmistoinvestointihankkeita ei ainakaan vielä ole näkyvissä, joskin valtion it:n keskittämissuunnittelu on vasta alkanut.

- Yleensä ottaen järkevintä on tietysti ottaa yhtenäistäminen tavoitteeksi ja tehdä suunnitellut sekä päätetyt muutokset tietyn sovitun ajanjakson aikana silloin, kun se parhaiten sopii yksittäiselle hallinnonalalle tai virastolle. Toisaalta joskus voi olla tarvetta tehdä joku isompi muutos nopeasti ja yhdellä kerralla kaikille organisaatioyksiköille. Tämän muutoksen tarkoitus ei kuitenkaan ole lisätä it-toimittajien liikevaihtoa, toteaa Honka.

Suurimpana haasteenaan uudessa työssä Honka arvioi olevan erilaisten toimien yhtenäistämisessä.

- Suurin haasteeni on löytää punainen lanka yhtenäistettävien toimintojen osalta ja yhteinen tapa toimia valtionhallinnon it-vastuuhenkilöiden kanssa. Uskon sen kuitenkin onnistuvan päätellen siitä, kuinka paljon olen saanut onnitteluja tulevilta yhteistyökumppaneiltani näiden parin päivän aikana, Leena Honka lausuu.

(Lähde: Tietokone.fi)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    4. 4

      Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

    5. 5

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    6. 6

      Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    4. 4

      Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

    5. 5

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    6. Näytä lisää