Digitoday

Valikko

Karpela: Tarkoitus ei ole sensuroida

Kulttuuriministeri Tanja Karpela ihmettelee kritiikkiä, joka on kohdistunut hänen ehdotukseensa ottaa käyttöön törkysivuja suodattavat esto-ohjelmat kouluissa ja kirjastoissa.

Erityisesti kansalaisjärjestö Electronic Frontier Finland ry on kunnostautunut ministeri Karpelan kritisoimisessa. ITviikon tavoittama kiireinen kulttuuriministeri kummastelee kritiikkiä.

- Internetissä on kidutusta, julmaa pahoinpitelyä, lapsipornoa, räikeää rasismia ja muuta sen kaltaista materiaalia, jota ei saa lain mukaan julkaista. Miksi internetistä pitäisi tällaista materiaalia olla kaikkien saatavilla?

Hän kertoo ehdottaneensa esto-ohjelmien käyttöön ottoa koulujen ja kirjastojen työasemiin, koska niiden käytöstä on jo hyviä kokemuksia useissa kunnissa.

Ei sensuuria vaan suojelua

EFFI on kritisoinut esto-ohjelmahanketta muun muassa siksi, että mukaan sensuurin kohteeksi joutuvat myös kirjastoissa verkkoa käyttävät aikuiset.

- Tarkoitus ei ole sensuroida, vaan suojella lapsia ja nuoria sellaiselta aineistolta, jota ei julkaistaisi lehdissä, kirjoissa tai esitettäisi televisiossa, Karpela sanoo.

Sisältöä seulovat ohjelmat perustuvat listoihin suodatettavista sivuista sekä törkysivujen laskennalliseen tunnistukseen. EFFIn mukaan useat testit osoittavat, että usein myös asiallisia sivuja päätyy ohjelmien estämiksi.

- Uskon, että esto-ohjelmista on enemmän hyötyä kuin haittaa. Tässäkin tapauksessa täydellisyyden vaatiminen johtaa huonoon tulokseen. Usein täydellisyys on hyvän vaihtoehdon pahin vihollinen, hän vastaa.

Laittomuudet poliisiasia

Karpela huomauttaa, että lasten suojeluun velvoittaa jo Suomen lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset. Hän lisää kuitenkin, että esto-ohjelma on vain yksi tapa suojella lasta mielenterveyttä vaarantavalta aineistolta.

- Se ei missään tapauksessa poista vanhempien ja opettajien vastuuta ohjata lasta internetin oikeaan käyttöön, ministeri Karpela muistuttaa.

Esto-ohjelma ei myöskään ole hänen mielestään ratkaisu laittomien sivustojen suhteen.

- Tarvitaan valvontaa ja tarvittaessa poliisitoimenpiteitä, joilla laittomuuksiin puututaan.

Ministeri ei markkinoi

Kysymykseen miksi ministerin lausuntoja käytetään esto-ohjelmia markkinoivan yrityksen lehdistötiedotteessa ministeri Karpela vastaa toteamalla, ettei hän toimi yhdenkään yrityksen puolesta.

- Kun esto-ohjelmien hankinnasta neuvotellaan, pyydetään luonnollisesti useita tarjouksia kilpailevilta esto-ohjelmien tuottajilta. Tavoitteena on, että esto-ohjelmien laatu kilpailun myötä paranee ja hinta halpenee. Näinhän on tapahtunut viruksentorjuntaohjelmienkin suhteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    8. 8

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Kommentti: Kolmessa vuodessa Jokereilta katosi sielu – jäljellä ovat enää fanit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. Näytä lisää