Digitoday

Valikko

Done Solutionsin tappio pieneni selvästi

Ohjelmistoyhtiö Done Solutions onnistui pienentämään tappiotaan viime vuonna verrattuna edellisvuoteen. Liikevaihto sen sijaan supistui. Tulos ennen satunnaiseriä oli 1,0 miljoonaa euroa miinuksella, kun tappiota edellisvuonna vastaavaan aikaan tuli 2,8 miljoonaa euroa. Taloussanomien verkkouutisten mukaan yhtiö ei aio jakaa osinkoa.

Liikevaihto supistui viime vuonna 18,4 miljoonaan euroon edellisvuoden 22,6 miljoonasta eurosta. Liiketappio kutistui 0,9 miljoonaan euroon 2,5 miljoonasta eurosta. Liiketulokseen sisältyy 0,7 miljoonaa euroa liiketoimintojen myyntivoittoja. Osakekohtainen tappio kaventui 0,021 euroon 0,065 eurosta. Loka-joulukuussa tulos ennen satunnaisia eriä oli 0,3 miljoonaa euroa tappiollinen.

Done Solutionsin omavaraisuusaste eli omien varojen osuus taseesta oli joulukuun lopussa heikentynyt 0,9 prosenttiin 16,7 prosentista. Nettovelkaantumisaste oli paisunut 675,8 prosenttiin 4,5 prosentista. Likvidit varat olivat kasvaneet 1,6 miljoonaan euroon 1,1 miljoonasta eurosta.

- Viime vuonna kannattavuus parani edellisestä vuodesta, mutta ei tavoitteiden mukaisesti, Done Solutions kertoo tilinpäätöstiedotteessaan.

Yhtiö ennustaa konsernin liikevaihdon olevan kuluvana vuonna edellisvuotta hieman korkeampi ja liiketuloksen positiivinen. (Startel)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

    3. 3

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    4. 4

      ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

    5. 5

      Patrik Laine sai alleen 560-hevosvoimaisen ”pedon” – maksaisi Suomessa lähes 200 000 euroa!

    6. 6

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    7. 7

      MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

    8. 8

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    9. 9

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    10. 10

      Perussuomalaisten piirijohtaja valottaa Terhi Kiemungin potkujen taustoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    10. 10

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

    3. 3

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    4. 4

      ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

    5. 5

      Patrik Laine sai alleen 560-hevosvoimaisen ”pedon” – maksaisi Suomessa lähes 200 000 euroa!

    6. Näytä lisää