Digitoday

Valikko

Musiikkiin peitetty ääniviesti varoittaa piraatteja

(Washington) Kaksi amerikkalaista keksijää on patentoinut piratismia estävän keinon: tiedostoihin piilotetun ääniviestin, joka kuuluu kaiuttimista, jos tiedosto on kopioitu laittomasti.

New Scientist kertoo, että Marc Bockon ja Zeljko Ignjatovicin keksintö perustuu siihen, että musiikki-instrumentin luoma sointu koostuu monimutkaisista sävelmalleista.

Keksijät muuttivat muutamia säveliä musiikkikappaleista siten, että niiden muodostama kuvio rikkoutui ja lisäsivät sen tilalle 20 kilotavun kokoisen ääniviestin. Viestiin voi sisällyttää esimerkiksi levy-yhtiön saneleman varoituksen.

Bockon ja Ignjatovicin patentoima idea sisältää salauksen purkamiseen tarkoitetun dekoodausohjelman, joka sijoitetaan p2p-ohjelmien yhteyteen. Dekoodausohjelma havaitsee muutokset musiikkikappaleissa ja muuttaa ne varoitusääniksi, jotka kuuluvat kaiuttimista tai kuulokkeista.

Laillisesti hankitun musiikin kuuntelijoille ei tiedostomuutoksista ole haittaa, sillä niitä ei todennäköisesti kuule lainkaan.

Vastaavat kokeilut eivät ole onnistuneet aikaisemmin, sillä piraatit ovat pystyneet suodattamaan vastaavat tiedostot pois.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    5. 5

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    8. 8

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    9. 9

      David Beckham nöyryytti jälleen teinipoikaansa Instagramissa fanien edessä – kuittaili vaatteista ja opinnoista

    10. 10

      Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    5. 5

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    6. Näytä lisää