Digitoday

Valikko

Eläköityminen uhkaa teknologiateollisuutta

Eläkkeelle siirtyvien suuri määrä muuttaa teknologiateollisuuden rekrytointikuvaa merkittävästi. Kone- ja metallituoteteollisuuden työntekijöiden tarve räjähtää lähivuosina.

Teknologiateollisuus ry on selvittänyt lähivuosina tapahtuvia muutoksia alan yritysten toiminnoissa ja henkilöstön osaamistasossa Suomessa. Ensi vaiheessa tarkasteltiin kokonaismuutosta henkilöstön osaamisessa. Nyt on analysoitu myös eläköitymisen vaikutus henkilöstötarpeeseen vuoteen 2007 mennessä.

Selvityksen mukaan teknologiateollisuuden yritykset arvioivat henkilöstön kokonaismäärän pysyvän nykyisellä runsaan 200 000 henkilön tasolla vuosien 2003 - 2007 välisenä aikana. Toiminnoittain eniten suhteellista kasvua ennakoidaan tapahtuvan tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä, joissa henkilöstön arvioidaan lisääntyvän seitsemän prosenttia.

Supistumista on odotettavissa tuotannossa ja työnjohdossa. Tuotantohenkilöstön arvioidaan vähenevän kolme prosenttia ja työnjohtohenkilöstön kuusi prosenttia. Suurinta vähennys on kone- ja metallituoteteollisuudessa, jossa myös henkilöstön kokonaismäärän arvioidaan niukasti laskevan lähivuosina.

Pienet yritykset rekrytoivat

Yritysten koon mukainen vertailu osoitti lisäksi, että pienet yritykset lisäävät henkilöstöään suhteellisesti eniten. Alle 500 henkilön yrityskentässä panostetaan erityisesti tutkimus- ja tuotekehitystoimintoihin.

Kaiken kokoisissa yrityksissä henkilöstön lisäys painottuu korkea-asteen tutkintoihin ja erityisesti yliopisto- ja tutkijakoulutukseen. Alle 500 henkilön yrityksissä myös ammatillisen tutkinnon suorittaneiden määrät kasvavat.

Teknologiateollisuuden nykyisen ikäjakauman perusteella alan yrityksistä siirtyy eläkkeelle vuosina 2004 - 2007 kaikkiaan lähes 20 000 työntekijää ja toimihenkilöä. Eläkkeelle siirtyvissä ikäluokissa on eniten vähän koulutusta saaneita, mikä vaikuttaa erityisesti toisen asteen ammatillisen koulutuksen rekrytointitarpeeseen. Vuoden 2007 jälkeen eläkkeelle on siirtymässä vuosittain 5 000 - 6 000 henkilöä.

Kone- ja metalliteollisuus ei houkuta

Eläkkeelle on siirrytty keskimäärin 59-vuotiaana. Jos tähän ei tule muutosta pikaisesti, muuttuu yritysten kokonaishenkilöstötarve aivan erinäköiseksi. Eläkkeelle kun siirrytään pääsääntöisesti kone- ja metallituoteteollisuuden tuotannollisista tehtävistä.

Nämä tehtävät ja koulutusalat houkuttelevat nuoria edelleen heikosti, vaikka työn sisältö ja vaativuustaso on koko ajan kehittynyt. Erityisesti pkt-yritykset ovat kovan paikan edessä. Heidän tuotteidensa laatuvaatimukset kovenevat samaan aikaan kun osaajien saaminen työtehtäviin on entistä vaikeampaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    6. 6

      Utøyan joukkomurhasta selviytynyt nuori Viljar kertoo kauhun hetkistä – merkittiin ensin kuolleeksi

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      ”Kotkalainen kaivosinsinööri” yritti saada Helenalta tuhansia euroja – ilmestyi paitasillaan Kuopion torille

    9. 9

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    10. 10

      19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    6. Näytä lisää